Simon Elo: Ensi vuonna Britt Lundberg on taas vapaa äänestämään suomea vastaan

Suomen kielen asemasta ei haluttu äänestää tänään Pohjoismaiden neuvoston istunnossa.

Pohjoismaiden neuvoston piti tänään äänestää suomen ja islannin kielten asemasta neuvoston työkielinä. Ne oli tarkoitus nostaa muiden pohjoismaisten kielten rinnalle. Neuvoston puheenjohtajisto veti kuitenkin viime hetkellä ehdotuksensa pois.

Kompromissiesityksenä asia ratkaistaan vasta vuoden 2018 istunnossa. Perusteluna esitettiin, että kukaan ei halua äänestää Suomen juhlavuonna suomen kieltä vastaan.

– Epäilen, että tarkoituksena on vesittää alkuperäinen esitys. Sininen tulevaisuus olisi halunnut äänestää suomen kielen asemasta. Näin oli Pohjoismaiden neuvoston ahvenanmaalainen presidentti Britt Lundbergin aikaisemmin luvannut. Suomen juhlavuonnahan aloitteella olisi ollut parhaat mahdollisuudet menestyä. Ensi vuonna Lundberg on taas vapaa äänestämään suomen kielen aseman parantamista vastaan, arvelee sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo.

Ahvenanmaan ja Ruotsin valtuuskunnat ovat omissa lausunnoissaan aloitetta vastaan. He perustelevat kielteistä kantaansa muun muassa sillä, että Pohjoismaiden neuvoston kielikäytäntöjen on tarkoitus edistää skandikielten asemaa ja osaamista.

– Pohjoismaiden neuvosto ei voi olla vain skandikieliä taitavien paikka, vaan sen tulisi edustaa tasavertaisesti kaikkia pohjoismaalaisia. Suomi ansaitsee paikkansa neuvoston virallisena kielenä, Simon Elo vaatii.

– Vaikka suomen asema neuvoston käyttökielenä paranee, siitä ei tullut vielä tasa-arvoista kieltä ruotsin, norjan ja tanskan rinnalla. Ihmettelen suomalaiskansanedustajia, jotka eivät tue kielemme tasa-arvoa pohjoismaisessa yhteistyössä, Elo jatkaa.

Mainos