Silvio Berlusconin keskitysleiripuheista nousi äläkkä

Italian ex-pääministeri, Forza Italia –puolueen johtajan Silvio Berlusconin keskitysleiripuheista on noussut meteli.

Silvio Berlusconi palasi lauantaina vanhaan teemaansa, saksalaisiin ja keksitysleireihin. Vuonna 2003 Berlusconi aiheutti kohun vertaamalla Euroopan parlamentin väistyvää puhemiestä, nyttemmin eurososialistien ehdokasta komission puheenjohtajaksi Martin Schulzia keskitysleirin kapoksi.

Yleisradioyhtiö RAI:n mukaan Berlusconi sanoi, ettei hän halunnut loukata Schulzia. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin totesi, että ”saksalaisten mielestä keskitysleirejä ei ollut olemassakaan”.

Eurososialistipuolue närkästyi voimakkaasti Berlusconin puheista. Se vaatii Saksan liittokansleri Angela Merkeliä ja keskustaoikeistolaisen EPP-puolueen ehdokasta komission johtoon Jean-Claude Junckeria tuomitsemaan Berlusconin ”häpeälliset lausunnot”. Eurososialistien mukaan ne ovat loukkaus koko Saksan kansaa vastaan.

Sosialistien Euroopan parlamenttiryhmän puheenjohtaja, itävaltalainen Hannes Swoboda puolestaan sanoi, että EPP:n pitäisi erottaa Forza Italia puolueesta ja sen europarlamenttiryhmästä.

– Forza Italia ei voi enää olla EPP:n jäsen. EPP:n täytyy päättää, onko se keskustaoikeistolainen puolueryhmä vai hyväksyykö se jäsenekseen ääriliikkeet, Swoboda sanoi.

Mainos