Silvia Modig: Turvapaikanhakijan raahaaminen työpaikalta palautuslennolle julmaa ja typerää

Kansanedustaja on tehnyt kirjallisen kysymyksen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden käännyttämisestä kesken työlupaprosessin.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Silvia Modig perää toimia sen varmistamiseksi, että eri oleskelulupatyyppejä koskeva tieto kulkisi viranomaisten välillä eikä pakkopalautuksia kesken työlupaprosessin ryhdyttäisi panemaan täytäntöön.

– Työllä itsensä elättävän, yhteiskuntaan kiinnittyneen ja hyvin todennäköisesti työntekijän oleskeluluvan saavan ihmisen noutaminen työpaikalta, sulkeminen säilöönottokeskukseen ja viime kädessä lennättäminen voimakeinoja käyttäen sota-alueelle on sekä epäinhimillistä että typerää, Modig sanoo tiedotteessaan.

Turvapaikanhakijalla on Suomessa oikeus työskentelyyn turvapaikkahakemuksen käsittelyn aikana, mutta kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa työn perusteella haetaan erillisissä menettelyissä.

Modig toteaa, että sekä sisäministeri Paula Risikko että sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg ovat kannustaneet työllistyneitä turvapaikanhakijoita hakemaan työperusteista oleskelulupaa. Suomesta käsin työntekijän oleskelulupaa hakeneella on oikeus oleskella Suomessa hakemuksen käsittelyajan.

– Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa kestävyysvajeeseen vastaamiseksi ja huoltosuhteen parantamiseksi. Tilanteessa, jossa historiallisen moni ihminen on jättänyt kotimaansa etsiäkseen parempaa elämää, työperäisen maahanmuuton mahdollistaminen on paitsi taloudellisesti järkevää, myös humaania, Modig sanoo.

Mainos