FK pitää kannanotossaan valitettava, että euromaiden valtiovarainministerien torstain vastaisena yönä saavuttama sopu pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivistä jättää kansallisille viranomaisille harkintavaltaa sijoittajavastuun (bail in) toteuttamisessa.
FK:n johtavan asiantuntijan Reima Letton mukaan jäsenmaakohtainen pelivara sijoittajavastuussa voi johtaa ongelmissa olevien pankkien epäyhtenäiseen kohteluun ja pankkien välisen kilpailutilanteen vääristymiseen. Näin siinä tapauksessa, että jäsenmaat käyttävät harkintavaltaansa kovin eri tavalla.
– Harkintavaltaan liittyy sellainen yleinen huoli, että poikkeuksien käyttöön tiukasti suhtautuvien maiden pankkien rahoituskustannukset saattavat nousta sen takia, että sijoittajat arvioivat näiden maiden leikkaavan velkoja tai alentavan niiden arvoa herkemmin kuin joissain muissa maissa.
Valtiovarainministerien päätöksistä annetun tiedotteen mukaan kansallinen harkinta antaa muun muassa mahdollisuuden vyöryttää vaikeuksiin joutuneen pankin tappioita velkojalta toiselle normaalista vastuujärjestyksestä poiketen.
– Pelisääntöjen pitäisi olla mahdollisimman yhtenäiset, jotta niin suurten kuin pientenkin maiden pankkeja kohdeltaisiin samalla tavalla.
Perinteisesti tilanne on ollut sellainen, että kuta pohjoisemmasta euromaasta on ollut kysymys, sitä säntillisemmin yhdessä sovittuja sääntöjä on noudatettu.
Direktiivin sijoittajavastuusta on määrä tulla voimaan vuonna 2018. Multa osin kriisinratkaisupaketti tulee voimaan 2016. Suomi olisi halunnut sijoittaja vastuun toteutuvan samaan aikaan.
Sijoittajavastuun viiden vuoden siirtymäaikaa selittyy pitkälti velkakirjojen juoksuajoilla. Sijoittajavastuu vaikuttaa pankkien joukkolainojen hinnoitteluun ja nopeampi aikataulu voisi vaikeuttaa pitkien lainojen myyntiä tai ainakin nostaa niiden hintaa.
Sovun syntymistä FK kuitenkin pitää tärkeänä askeleena kohti hyvin toimivaa pankkiunionia. Hyvää on Leton mukaan muun muassa se, että kriisinratkaisun rahoitus rakentuu pääasiassa kansallisten rahastojen varaan. Osallistumisen toisen jäsenmaan rahoitukseen on vapaaehtoisesta, kuten Suomi on alusta alkaen vaatinut.