Seurakuntien yhteisövero-osuus poistuu

Hallituksen esityksen mukaan evankelis-luterilaiset ja ortodoksiset seurakunnat eivät enää saisi osuutta yhteisöveron tuotosta verovuodesta 2016 lähtien.

Esitys liittyy ehdotettuun uuteen lakiin valtion rahoituksesta evankelis-luterilaiselle kirkolle eräisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin. Näitä lakisääteisiä tehtäviä ovat muun muassa hautaustoimi, väestökirjanpitotehtävät sekä kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten ja irtaimiston ylläpito.

Valtiovarainministeriön mukaan uudistus, jolla yhteisövero-osuus korvataan indeksiin sidotulla määrärahalla, vähentäisi seurakuntien taloudellista haavoittuvuutta suhdannevaihteluille.

– Lisäksi valtion budjetissa seurakunnille osoitettu rahoitus olisi määrältään paremmin ennakoitavissa ja jakaantuisi seurakunnille tasaisemmin kuin yhteisöveron tuotto, joka saattaa vaihdella suurestikin vuosittain, ministeriö toteaa.

Kun valtio saa seurakuntien yhteisövero-osuuden ja seurakunnat vastaavan suuruisen rahoituksen valtion budjetista, uudistus on kokonaisuudessaan kustannusneutraali. Valtion tai kirkon taloudellinen asema ei siis kokonaisuudessaan muutu.

Seurakuntien verotuskustannukset alenisivat noin kuudella miljoonalla eurolla, koska seurakunnat eivät olisi enää yhteisöveron saajia.

Mainos