Kun Venäjän presidentti Vladimir Putin teki toissa viikolla vierailun Serbiaan, vastaanotto Belgradissa oli suurisuuntainen ja näyttävä. Julkisissa puheenvuoroissa vakuuteltiin maiden syvää ja järkkymätöntä ystävyyttä ylitsevuotavin sanakääntein.
Kulissien takana vallitsee venäläisasiantuntija Maksim Samorukovin mukaan toisenlainen todellisuus. Putinille Serbia on ennen kaikkea nappula kyynisessä valtapelissä länttä vastaan. Serbian presidentti Aleksandar Vučić puolestaan tietää, että Venäjän aktiivisesti tyrkyttämä tuki vaikeuttaa hänen pyrkimyksiään luotsata maataan kohti Euroopan unionin jäsenyyttä.
– Serbian presidentti Aleksandar Vučić ei tosiasiassa voi paljon muuta kuin ylistää venäläistä hyväntekijäänsä julkisuudessa, vaikka hän suljettujen ovien takana hakee Kremliltä edes pientä liikkumatilaa Serbian ulkopolitiikan avainkysymyksessä, joka on Kosovon tunnustaminen, Moskovan Carnegie-keskuksessa työskentelevä Samorukov kirjoittaa tuoreessa artikkelissaan.
– Kosovon julistauduttua vuonna 2008 itsenäiseksi Serbian johtajat ovat yhdentoista vuoden ajan pakottaneet itsensä erittäin vaikeaan, jopa melko skitsofreeniseen suhteeseen Moskovan kanssa, hän toteaa.
Taustalla on Samorukovin mukaan tietoisuus siitä, että Venäjä voi veto-oikeudellaan kaataa minkä hyvänsä Kosovon rauhansuunnitelman ja siten allekirjoittaa Serbian johtajien poliittisen kuolemantuomion. Belgradin poliittinen eliitti onkin vasta viime aikoina havahtunut ymmärtämään, että slaavilaisen veljeyden nimissä rakennettu ystävyys on luonut Kremlille edellytykset ohjailla Serbian tulevaisuutta koskevia valintoja.
Ovi länteen
olisi nyt avoinna
Kosovo irtautui Serbiasta jo vuosina 1990-luvun lopulla käydyn sodan myötä, vaikka antoikin itsenäisyysjulistuksensa vasta vuosia myöhemmin. Presidentti Martti Ahtisaari toimi YK:n pääsihteerin erityisedustajana neuvotteluissa, joissa päätettiin Kosovon asemasta.
Toisin kuin useimmat YK:n jäsenvaltiot, Serbia ei ole Kosovon itsenäisyyttä tunnustanut, vaan pitää sitä edelleen maakuntanaan. Venäjä tukee asiassa Serbiaa ja käyttää mielellään Kosovoa varoittavana esimerkkinä lännen kyvyttömyydestä ratkaista kansainvälisiä konflikteja edes Euroopassa.
– Ulkopuoliselle tarkkailijalle se, kuinka Venäjä passiivisesti sabotoi Kosovon konfliktin ratkaisemista, näyttäytyy varauksettomana tukena Serbialle. Vakuutukset, joiden mukaan Venäjä ei koskaan hylkää Serbiaa, suojelee sitä läntiseltä painostukselta ja tekee kaikkensa varjellakseen maan alueellista yhtenäisyyttä, vaikuttavat horjumattoman ystävyyden eleiltä Serbiaa kohtaan, Samorukov sanoo.
– Tosiasiassa Serbian johto ei tiedä, kuinka se pääsisi eroon tästä tuesta, joka ei jätä Belgradille liikkumavaraa Kosovoa koskevissa neuvotteluissa.
Aiemmin Kosovon konflikti näytti Samorukovin mukaan loputtomalta, mutta viimeisten puolentoista vuoden aikana tapahtunut myönteinen kehitys on avannut odottamattomia edellytyksiä ratkaisun löytämiseksi.
– Ensinnäkin Bryssel viimein asetti vuoden 2025 mahdolliseksi ajankohdaksi, jolloin Serbia voisi liittyä Euroopan unioniin. Tämä viestitti maan jäsenyyden olevan aivan realistista, kunhan Belgrad myöntyy tiettyihin ehtoihin, joista tärkein on ratkaisun löytäminen Kosovon konfliktiin, Samorukov toteaa.
Toinen tärkeä tekijä on hänen mukaansa se, että EU ja Nato ovat nyt kohdistaneet huomionsa Länsi-Balkanille yleisemminkin.
– Montenegro on liittynyt Natoon. Läntinen paine on auttanut pitkälti ratkaisemaan Kreikan ja Makedonian välisen kiistan Makedonian nimestä. Jopa etnisen selkkauksen halvaannuttama Bosnia on edennyt lähemmäs liittokunnan jäsenyyttä, kun Nato hyväksyi sen toimintaohjelman kohti mahdollista liittymistä. Neuvottelujen Albanian liittymisestä Euroopan unioniin on lisäksi määrä käynnistyä ensi kesänä.