Seppo Kääriäisen runolliset twiitit ihastuttavat

Keskustan veteraanipoliitikko kehitti oman twitter-tyylinsä.

Kansanedustaja ja valtiotieteen tohtori Seppo Kääriäisellä on twitterissä yli 4 000 seuraajaa. Ahkerasti twiittaava keskustapoliitikko on luonut siellä selvästi erottuvan viestintätapansa.

Kääriäisen twiitit koostuvat yleensä muutamasta lyhyestä lauseesta ja ovat usein filosofisia, jopa haikumaisia. Vakioelementtejä ovat eteeriset luontokuvaukset Iisalmen Kirmanjärveltä ja juoksulenkeillä syntyneet mietteet. Lyhyt twiitti voi alkaa maisemakuvailulla ja loppua aforismiin tai poliittiseen toteamukseen.

Verkkouutiset kasasi Seppo Kääriäisen eräitä kesän parhaita twiittejä:

Laskeva ilta-aurinko värjää viehkosti haapojan, koivujen ja mäntyjen rungot. Syksyistyvässä kesäillassa on oma hivenen haikea tunnelmansa. (8.8.2017)

Herukat kypsyvät. Tihkua. Mieluummin koleus kuin tappava helle. Lenkillä mietittyä: Mahtavimmankin valta kaatuu joskus – sittenkin lyhyeen. (6.8.2017)

Syksyn tuntua. Pilvet roikkuvat. Hämärääkin. Lenkillä mietittyä: On helpompaa neuvoa toista kuin toimia itse neuvojensa mukaan. (5.8.2017)

Kova sade taukosi. Kohta jatkuu ropina. Satakoon, katto pitää. Kirmanjärvi lähes tyyni. Mato-ongella saisi nyt sateen jälkeen kalaa. (2.8.2017)

Iso uroshirvi nousi tiheästä metsästä tielle eteeni, pysähtyi ja porhalsi ohrapellon läpi puron rantaan. Aamulenkillä hirvikin. (31.7.2017)

Aurinko kuivattaa aamukasteen. Varhainen vene Kirmanjärvellä. Lenkillä mietittyä: Miksi hyörimme ja nyökkäsemme; ei matematiikallakaan ratkea. (30.7.2017)

Jo kolmas ilta peräkkäin: hieno ilta-aurinko nuhruisen päivän päätteeksi. Ilta-aurinko korostuu, kun taivaan itäinen puolisko tummanpuhuva. (29.7.2017)

Sumua, tihkua. Lämmintä. Etelästä tuulee sadetta. Oiva lenkkisää. Lenkillä mietittyä: Elämä on lahja, jota et omista, mutta vastaat siitä. (29.7.2017)

Huikea auringonlasku. Ilta-aurinko saa metsän värit esiin. Jylhän tyyni järvi. Ohrapellon vihreys syvenee. Ei ole hall. eikä opp. ansiota. (27.7.2017)

Alueellinen tasaus toimii: Savo ja koko Itä-Suomi saa vettä; muut aurinkoa. Ei se mittään, kun sen tietää. Silti kesä on kesä; en vaihtais. (26.7.2017)

Leppoisa pyhäaamu. Kurkipari suopellolla metsän reunassa. Lenkillä mietittyä: Tuiki tuntemattoman pyöräilijän tervehtiminen sykähdyttää. (23.7.2017)

Kypsän kesän tuoksuja. Sateen jälkeen. Hiljainen luonto. Lenkillä mietittyä: Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee (Irwin); kaikkea sitä miettii. (22.7.2017)

Vankka sumu väistyi. Aamukaste. Sininen taivas. Peilityyni Kirma. Lenkillä mietittyä: Luonne on ihmisen kohtalo. (16.7.2017)

Julo aamu. Linnut kuovia lukuunottamatta vaienneet. Ohra tähkii. Lenkillä mietittyä: Vielä monia pressaehdokkaita ilmaantuu areenalle. (15.7.2017)

Myöhälenkki. Puolipilvisestä kuoriutuu aurinkoinen pyhäpäivä. Lenkillä mietittyä: murjottu Hampuri, US irti ilm.sopimuksesta – siinähän se. (9.7.2017)

Kylmä yö, aurinkoinen päivä. Valkoapilaa pukkaa. Kuovi ja kiuru äänessä. Lenkillä mietittyä: Jauhaako G20 itse aiheuttamiaan ongelmia? (8.7.2017)

Raju on MM-suunnistuksen pitkä matka. Isoja eroja. Poikkiväsyneitä miehiä. Yllätyssuorituksia. Hienoa tv-urheilua. (4.7.2017)

Perustuslakivaliokunta teki sotessa järeää jälkeä. Pj Lapintielle tunnustusta.Jatkoaskeleet äärimmäisen tärkeitä. Hallituksella vaativa työ. (29.6.2017)

Poimintoja videosisällöistämme

Hermoviikko meneilläänn: sote. Tehköön nyt perustuslakivaliokunta työnsä. Olis paree, jos hall.kumppaneiden julkinen otattelu olis nollilla. (26.6.2017)

Vettä tihuuttaa. Hautovaa. Ei ohimenijää, ei vastaantulijaa. Lenkillä mietittyä: Yksin luonnossa = hieno juttu, yksinäisyys = huono. (25.6.2017)

Aurinkoinen juhannusaamu. Peilityyni Kirmanjärvi. Tummanpuhuva pohjoinen. Lenkillä mietittyä: Jossakin oltava paras – tanssin MEkö? (24.6.2017)

Juhannusaatto. Pihlajat kukassa. Niittyleinikit valtoimenaan. Lenkillä mietittyä: Oraat tarttis vettä, ihmiset ei – kumpi parempi? (23.6.2017)

Jukolan viestin jälkitunnelmissa. Urheilu- ja ulkoilukansan juhla. Vettä ripsii. Lenkillä mietittyä: Politiikka tarttee ankkureitakin. (18.6.2017)

Aurinkoa. Tyyni järvi. Omenapuut kukkivat. Lenkillä mietittyä: Politiikassa on enemmän sattumia kuin salaliittoja (tri Perttula). (17.6.2017)

Politiikankin ongelmat ovat ihmisten tekemiä. Siksi ne ovat vaikeita, ja siksi ne ovat ratkaistavissa, jos on tahtoa. (15.6.2017)

Pitkähkö lenkki Helsingin rannoilla. Hiostavaa. Kohta Kultarantaan. Lenkillä mietittyä: Ainakin kolme etenemistietä tästä etteenpäen. (11.6.2017)

Sepon päivän aamu. Kevätkesä paraimmillaan.Tuomi kukkii. Lenkillä mietittyä: Missä ongelma, siellä ratkaisu; jos on tekijöitä eikä meinaajia. (10.6.2017)

Tärkeä päivä: Jokainen on maanpuolustaja. Kannattaa jatkaa: jokaisesta on maamme puolustajaksi. Laajasti ymmärrettynä. Senkin takia eheys. (4.6.2017)

Onpa koleaa. Pohjoistuuli. Rakeita. Joutsenet parveilevat lähellä taloja. Lenkillä mietittyä: Ihminen ja luonnonvoimat vastakkain; ei kannata. (3.6.2017)

Mainos