Seppo Kääriäinen Suomenmaassa: Kirkossa ei ole kuulutettu, että rähinälinjalla voittaa

Keskustavaikuttajan mukaan ilmaherruus on nyt muilla kuin hallituksella.

Suomenmaa-lehdessä kuvaillaan, miten keskustalaiset ovat kahvikeskusteluissa jopa raivoissaan Yleisradiolle. Ylen katsotaan keskittyvän aamusta iltaan päivittelemään, miten hallituksen esitykset sortavat kansalaisia.

– Huuto on kova ja se on käännetty hallitusta vastaan, pitkäaikainen keskustan kansanedustaja Seppo Kääriäinen sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Media pyöri yksityiskohtien ympärillä. Kun niitä jokaista puolustaa oma ammattijärjestönsä, niistä saa meheviä uutisia. Siinä jää hallituksen kokonaisuutta rakentava linja väistämättä tappiolle, hän pohtii.

Kääriäisen mukaan ”ilmaherruus on nyt muilla kuin hallituksella. Hallituksen kannalta olennaista olisi, että talouskäänne tulee ja työllisyys paranee”.

– Tässä tuleva työehtosopimus on avainkysymys.

Seppo Kääriäisen mukaan silti ”ei ole kirkossa kuulutettu, että rähinälinjalla voittaa (vaaleissa) pitkän päälle”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän katsoo, että hallituksen on kyettävä saamaan aikaan käänne ensimmäisen vuoden, kahden kuluessa. Sen jälkeen alkaa vaaliruuhka: kuntavaalit huhtikuussa 2017, presidentinvaalit tammikuussa 2018 ja eduskuntavaalit huhtikuussa 2019.

Suuri käänne hänelle olisi talouden saaminen kasvu-uralle – ”onhan tätä pohjustettu tormakkaasti. Tuhdit merkit ovat ilmassa, mutta huipentuuko se työmarkkinasopimukseen”:

– Kaikki on mahdollista. Ei pidä ajatella, että se olisi poissuljettu. Vakavaa tahtoa on myös työmarkkinoilla, Kääriäinen toteaa.

Mainos