Sepelkyyhkyn metsästys alkaa sunnuntaina

Sepelkyyhky avaa metsästyskauden ensi sunnuntaina.

Sepelkyyhky on perinteinen riistalintu, jota metsästetään runsaasti koko Euroopassa. Sepelkyyhkyjen metsästys on 2000-luvulla kasvanut tuntuvasti Suomessa.

Saalis on vuosittain yli 200 000 lintua. Suurimmat saaliit saadaan Etelä- ja Länsi-Suomessa.

Sepelkyyhkyn saalismäärät ovat viime vuosina nousseet teeren ja heinäsorsan tasolle, jotka perinteisesti ovat metsästäjien runsaimpia saalislajeja.

Suuret kannat ovat tärkein syy sepelkyyhkyn nousuun metsästäjien suosikiksi. Myös runsaat metsästysmahdollisuudet ja metsästysjärjestelyjen helppous vaikuttavat asiaan. Jahti ei vaadi laajoja erämaita, veneitä tai muuta kallista kalustoa, ja hyviä houkutuslintuja on saatavilla helposti.

Linnut metsästetään peltojen laidoilta tai metsiköistä peltojen läheisyydestä.

Uuttukyyhky on rauhoitettu

Sepelkyyhky saa useita poikueita kaudessa, joten osalla sepelkyyhkyillä on vielä pesintä kesken, kun metsästys alkaa.

Metsästyksen pitääkin kohdistua sepelkyyhkyparviin, jotka pääosin koostuvat saman vuoden poikasista ja pesinnän lopettaneista linnuista.

Sepelkyyhkyparvissa tai yksittäisinä lintuina esiintyy myös pienempi uuttukyyhky, joka on rauhoitettu laji. Uuttukyyhkyltä puuttuvat siipien valkoiset laikut ja myös lentotapa ja siiveniskut poikkeavat sepelkyyhkystä.

Sepelkyyhkyn metsästysaika jatkuu lokakuun loppuun asti.

Mainos