Sekä kuluttajat että päättäjät arvostavat yksityistä sosiaali- ja terveyspalvelusektoria arvostetaan. Julkisella sektorilla on oma vakaa ja vahva asemansa, ilmenee työ- ja elinkeinoministeriön torstaina julkaisemasta selvityksestä Hoito- ja hoivapalvelualan tila ja tulevaisuudennäkymät.
Selvityksen mukaan yksityinen sektori nähdään osana sosiaali- ja terveyspalvelujen monituottajamallia, jossa julkinen sektori keskittyy palvelujen järjestämiseen ja kilpailuttaa nykyistä suuremman osan palvelujen tuottamisesta. Tämän arvioidaan lisäävän kuluttajien vaihtoehtoja.
– Se myös kannustaisi palveluntuottajia kilpailemaan laadulla ja tehokkuudella, selvityksessä todetaan.
Sosiaalipalveluista yksityinen sektori tuottaa 33 prosenttia, perusterveydenhuollon tasoisista palveluista lähes 37 prosenttia ja hammashuollosta 60 prosenttia.
Selvityksen mukaan yksityisen sektorin roolin odotetaan eniten kasvavan vanhusten asumis- ja kotipalveluissa, työterveydenhuollossa ja hammashuollossa.
Kuluttajat arvioivat yksityisen sektorin tuottamat perusterveyden-, työterveys- ja hammashuollon palvelut erittäin laadukkaiksi kolme kertaa useammin kuin kunnallisen perusterveydenhuollon.
Sosiaalipalveluissa kuluttajat pitävät yksityisesti ja julkisesti tuotettuja palveluja samantasoisina.
Työvoima riittää
Hoito- ja hoiva-alan työvoimapulan odotetaan kärjistyvän tulevaisuudessa. Lääkäreiden saatavuus on paikoin erittäin heikkoa ja hoiva-alan työntekijöitä ei uskota olevan tarpeeksi saatavilla tulevaisuudessa. Samaan aikaan nämä ammatit ovat vahvasti suojattuja.
Selvityksen mukaan kokonaistyötä voitaisiin tehostaa ja muuttaa merkittävästi järkevämmäksi, jos tehtävät voitaisiin jakaa osaamis- ja kyvykkyysperusteella.
Yli 70 prosenttia kuluttajista ja yli 80 prosenttia asiantuntijoista kannattaa lääkäreiden ja sairaanhoitajien työnjaon muuttamista. Asiantuntijoista ja päättäjistä yli 60 prosenttia kannattaa nykyistä alhaisempaa koulutustasoa hoivapalveluissa ja joustavampia henkilöstömitoituksia.
Asiakkaiden vaatimukset kasvavat
Perinteisesti julkinen sektori on tehnyt asiakkaan puolesta valtaosan päätöksistä siitä, missä asiakasta hoidetaan ja kuka tätä hoitaa. Tulevaisuudessa asiakaskunnan arvioidaan kehittyvän sekä vaativammaksi että tietoisemmaksi eri vaihtoehdoista.
Kuluttajista 73 prosenttia kannattaa asiakkaan valinnan vapauden lisäämistä muun muassa palvelusetelin ja muiden vastaavien mallien käyttöä lisäämällä.
Valinnanvapaus edellyttää, että asiakkaalla on tarvittava tieto valintojen pohjaksi. Siksi kansallista laatumittaristoa ja laatutietojen läpinäkyvyyttä ja julkisuutta on parannettava. Tiedon kulkemista myös eri organisaatioiden kesken pidetään välttämättömänä päällekkäisten tutkimusten ja hoitojen välttämiseksi.
Selvityksen on tehnyt Deloitte Oy. Kuluttajien asenteita tutkittiin kuluttajakyselyllä, johon vastasi noin 1000 vastaajaa. Alan keskeisten toimijoiden näkemyksiä kartoitettiin haastatteluin web-kyselyin.