Yritystukien kehittämisessä tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota yritysten valikoitumisvaiheeseen eli vaiheeseen ennen yritysten varsinaisen liiketoiminnan käynnistymistä.
Näin arvioidaan työ- ja elinkeinoministeriön tuoreessa selvityksestä Nuorten kasvavien yritysten merkitys, menestystekijät ja yritystukien rooli kasvun ajurina.
Nykyiset yritystuet vaikuttavat tuoreen selvityksen mukaan myönteisesti yritysten strategiseen osaamiseen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan, mutta vain vähän yritysten vientiin ja kansainvälistymiseen.
Yritystukea saaneet yritykset menestyvät parhaiten, kun niillä on kunnianhimoiset kasvutavoitteet ja jos ne ovat saaneet rahoituksen ohella kokenutta mentorointia verkostoitumiseen ja osaamiseen.
Selvityksen mukaan olisi tärkeää luoda kannusteita riskinotto- ja kasvuhakuiselle yrittäjyydelle sekä vahvistaa yritysten ja yrittäjien resursseja ja kyvykkyyksiä toiminnan alkuvaiheessa.
Tällaisia kannusteita voisivat olla toimintamallit yrittäjätiimien rakentamiseksi tai menestyneiden yrittäjien kannustaminen mukaan alkuvaiheen yritysten toimintaan.
Yritysten myöhemmissä kehitysvaiheissa valtiovalta voisi selvityksen mukaan kehittää tukitoimiaan esimerkiksi yhdistämällä ei-rahallista ja rahallista tukea ja sitomalla rahoitus erilaisten välitavoitteiden saavuttamiseen
Selvityksen mukaan pieni joukko kasvavia yrityksiä luo huomattavan osan uusista työpaikoista. Vuosina 2010–2013 enintään kolme henkilöä työllistäneet mikroyritykset lisäsivät henkilöstöään nettomääräisesti noin 25 000 henkilöllä. Nopeasti kasvaneissa noin 3 400 mikroyrityksessä henkilöstö lisääntyi yli 20 000:llä.