Selvityksen mukaan tekijänoikeus ei estä tutkimustyötä

Tekijänoikeuskysymykset eivät tuoreen selvityksen mukaan vaikuta yliopistoissa tehtävään tutkimukseen.

Asiaa selvittivät Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston, IPR University Centerin, Taideyliopiston ja Kopioston edustajat. Selvitys toteutettiin opetus- ja kulttuuriministeriön tuella ja siihen vastasi yli 1200 tutkijaa ja tutkimusjohtajaa eri tieteenaloilta, kaikista Suomen yliopistoista.

Vastauksista ilmeni, että tutkijat kohtaavat tutkimustyössään ratkaisematta jääviä tekijänoikeudellisia ongelmia vain harvoin.

Harvakseltaan eteen tulevat ongelmat liittyivät muun muassa aineistojen epäselviin käyttöoikeuksiin ja tutkimusten julkaisuehtoihin. Myös aineistojen maksullisuus katsottiin käytön esteeksi.

Ongelmaksi koettiin se, ettei tutkijoilla ole juurikaan tuntemusta tekijänoikeuslaista. Esimerkiksi lain antama mahdollisuus siteerata kuvia tutkimukseen lupaa kysymättä ei näyttänyt olevan vastaajille selvää.

IPR University Centerin mukaan selvitys osoittaa, että tutkijat tarvitsevat lisää tietoa tekijänoikeudesta.

– Lisäksi selvitys toi esille tekijänoikeudellisia kehittämiskohteita, esimerkiksi koskien tutkijoiden mahdollisuuksia välittää aineistoja keskenään, IPR toteaa tiedotteessaan.

Mainos