Hallituksen sosiaaliturvan leikkaukset ja työelämäheikennykset osuvat säälimättä samoihin ihmisryhmiin. Hallitus sulkee kuitenkin silmänsä siltä, miten ahtaalle se ajaa suomalaisen pienituloisen työntekijän. Ministeriöistä on jopa leikattu määräraha, jolla lakien ja budjettipäätösten vaikutusarvioinnit voitaisiin tehdä ennen kuin hallitus antaa esityksensä eduskunnalle.
Epäsolidaarisuus ei vaivaa yksin hallitusta. Työnantajaosapuoli toimii epäsolidaarisesti työntekijöitä kohtaan. Se piiloutuu hallituksen selän taa ja antaa hallituksen vapaasti vaikeuttaa lyhytkestoisen työn vastaanottamista ja heikentää työntekemisen edellytyksiä. Työnantajien, Elinkeinoelämän keskusliiton ja Suomen yrittäjien välinpitämättömyys työntekijöiden toimeentulosta, mahdollisuudesta työllistyä ja sitoutua työpaikkaansa on täysin anteeksiantamatonta.
Yhtäkkiä tuntuu siltä kuin epäsolidaarisuus olisi uusi kulkutauti, joka on levinnyt kaikkialle suomalaiseen yhteiskuntaan. Ilma on sakeana tyhjää isänmaallisuutta ilman todellista solidaarisuutta kaikkia kansanosia kohtaan. Vienti on Suomen taloudelle tärkeää, mutta tämä maa ei pyörisi myöskään ilman lastentarhanopettajia, hoitajia, sosiaalityöntekijöitä, siistijöitä, kokkeja, bussinkuljettajia – suurta osaa työtätekevistä.
Hallituksen halu kiristää kansalaisen lakko-oikeutta osoittaa, ettei hallitus ymmärrä mistä demokratiassa on kyse: solidaarisuudesta heikompaa kohtaan, yhteistyöstä. Kuinka pienituloinen työntekijä puolustaa jatkossa oikeuksiaan, jos hän joutuu maksamaan lakkoon osallistumisesta sakkoa? Parin tunnin ulosmarssi on ele, jolla ei ole mitään tosiasiallista vaikutusta. Poliittisen lakon on tarkoituskin tuntua – kyse on yhteisestä solidaarisesta taistelusta yhteiskunnallisten päämäärien saavuttamiseksi.
Myös poliittisilla lakoilla on pohjoismaisessa sopimusyhteiskunnassa paikkansa ja oikeutuksensa. Pitää muistaa, ettei meillä olisi yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, vanhempainvapaita, sairaspäivärahoja, vuosilomia tai eläketurvaa ilman aktiivista ja toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. On lyhytnäköistä ajaa palkansaajajärjestöt henkihieveriin. Ammattiyhdistysliikettä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa puolustamaan pätkä- ja silpputyöntekijöitä, freelancereita, alustatalouden työntekijöitä, ulkomaalaistaustaisia, marjanpoimijoita, yksinyrittäjiä, itsensä työllistäviä, työssä uupuneita ja sairastuineita, nuoria ja ikääntyneitä – aivan jokaista työtä tekevää työsuhteen ja työn teettämisen laadusta riippumatta.
Selkävoitto ammattiyhdistysliikkeestä on lyhytnäköinen tavoite. Matalapalkka-alojen potkiminen syvemmälle palkkakuoppaan yhdessä muun työelämän kurjistamisen kanssa syventävät vastakkainasettelua ja heikentävät luottamuksen ilmapiiriä, jota juuri nyt tarvitsisimme kansakuntana ehkä enemmän kuin koskaan.
