Merentutkimusalus Arandalla tehdyssä tutkimuksessa myös silakan lisääntyminen vaikuttaa onnistuneen hyvin tänä vuonna. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) kalantutkimusmatka toteutettiin nyt ensimmäisen kerran Arandalla syyskuun viimeisellä ja lokakuun ensimmäisellä viikolla.
Kalakantojen seurantaa varten Aranda varusteltiin kaikuluotaus- ja troolauslaitteilla, jotka ovat välttämättömiä silakka- ja kilohailikantojen arvioimisessa. Tieto silakka- ja kilohailikantojen runsaudesta hankittiin kaikuluotaamalla ja kalaston koostumus selvitettiin koetroolauksilla. Troolisaaliista määritettiin kalalajien osuudet ja lajikohtaiset pituusjakaumat. Lisäksi silakoista ja kilohaileista otettiin näytteitä iänmäärityksiin sekä dioksiini-, vierasaine- ja ravintoanalyyseihin.
Aranda ja sille rakennettu laitteisto soveltuivat RKTL:n mukaan tutkimuskäyttöön hyvin. Matkalla saatujen kokemusten myötä kalantutkimuslaitteistoon tullaan kuitenkin tekemään pieniä parannuksia. Jatkossa vastaava matka tehdään vuosittain osana silakka- ja kilohailikantojen arviointia.
Itämeren pääaltaalta ja Suomenlahdelta kerätty kalakanta-aineisto yhdistetään myöhemmin muiden Itämeren maiden alueiltaan keräämiin aineistoihin. Tietoa kalakantojen tilasta hyödyntää muun muassa Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES), joka antaa suositukset suurimmista sallituista saalismääristä.
Yleisimmät kalalajit Selkämeren ja Itämeren pohjoisosien ulappa-alueella ovat silakka, kilohaili ja kolmipiikki. Niiden lisäksi Arandan koetroolauksissa saaliiksi saatiin 13 kalalajia: kuore, kymmenpiikki, tuulenkala, kivinilkka, elaska, imukala, härkäsimppu, piikkisimppu, siloneula, kampela, rasvakala, lohi ja turska.