Tuoreen hollantilaistutkimuksen perusteella riski kasvaa mitä useammin ja painavampia kuormia työntekijä nostaa.
Nyt julkaistut tulokset perustuvat kahdeksan aikaisemman tutkimuksen yhteisanalyysiin, ja niiden perusteella alaselkäkipujen riski kasvaa noin kymmenen prosenttia jokaista päivittäistä yli kymmenen kilon nostoa ja jokaista kymmentä nostokertaa kohden.
Tämän perusteella tutkijat laskivat, että varsinkin yli 25 kilon taakkoja yli 25 kertaa päivässä nostavat ovat selvästi suuremmassa alaselkäkipujen vaarassa kuin työntekijät, jotka eivät nostele raskaita taakkoja työssään.
Arviolta kahdeksan suomalaisaikuista kymmenestä potee alaselkäkipuja elämänsä aikana. Nostelun lisäksi huonot työasennot ja mm. myös tupakointi lisäävät kipuilun vaaraa. Suuri osa tapauksista paranee itsestään, mutta osa edellyttää lääkärin hoitoa. Alaselän kivut ovat yleisimpiä työkyvyttömyyden ja sairauspoissaolojen aiheuttajia.
Tutkimuksesta raportoi Uutispalvelu Duodecim.