Seija ravisteli kantaverkkoakin

Suomen sähkönjakelun kantaverkosta vastaavan Fingridin mukaan Seija-myrsky aiheutti Fingridin sähkönsiirrossa muutamia häiriöitä Kainuussa ja Etelä-Suomessa perjantaina.

Häiriöt sähkön siirrossa vaihtelivat neljästä kuuteen minuuttiin Kainuun ja Sotkamon alueella. Lahdessa oli noin yhdeksän minuutin katko hieman ennen kello viittä.

Fingridin voimajohtolinjoilla tehtiin pitkin perjantaipäivää varmistuksia linjojen toimivuudesta. Kainuussa Oulujärven yläpuoleinen linjaosuus tarkastetaan helikopterilennoilla. Etelä-Suomessa varmistetaan suojareleiden toiminta.

Fingridin 14 000 kilometriä pitkällä kantaverkko-osuudella on myrskyn jäljiltä palattu normaaliin sähkönsiirtoon ja kantaverkkovalvomon valmiustila on palautettu normitasolle.

Pahimman myrskyn alle jääneillä alueilla oli vielä perjantai-iltana ilman sähköä noin 61 500 taloutta. Esimerkiksi Kymenlaaksossa korjaustyöt jatkunevat yli viikonlopun. Enimmillään sähköttömien talouksien määrä oli 200 000.

Mainos