Venäjän presidentti Vladimir Putinin hallinto turvautuu sortotoimiin pysyäkseen vallan syrjässä. Oppositioaktivisti Aleksei Navalnyin vangitseminen on vain viimeisin merkki siitä, kuinka Venäjä on muuttunut autoritaariseksi valtioksi, toteaa Moskovan Carnegie-keskuksen tutkija Andrei Kolesnikov.
Navalnyin kohteluun liittyy myös näkyvällä tavalla uskonnollisia riittejä ja symboliikkaa, jonka presidentti Putin toi esille tammikuussa samana päivänä, kun Navalnyi vangittiin poliisiasemalla pidetyssä näytösluonteisessa oikeuskäsittelyssä.
Venäjän ortodoksikirkon perinteisiin kuuluu kastautua kylmässä vedessä loppiaisena, jolloin vietetään Jeesuksen kasteen juhlaa. Kylpy hyytävässä vedessä symboloi kastetta ja synneistä puhdistautumista. Venäjällä loppiaista juhlistetaan 19. tammikuuta.
Putin osallistui perinteeseen pulahtamalla avantoon. Laajasti julkisuuteen levinneellä videolla hän teki ristinmerkkejä ja sukelsi muutaman kerran kylmässä vedessä. Avannon eteen oli rakennettu suuri jäinen risti.
Presidentin ”puhdistautuminen” osui siten ajallisesti yksiin Navalnyin vangitsemisen kanssa. Tätä on pidetty selvänä viestinä Venäjän oppositioryhmille: Putinin hallinnolle ei enää riitä pelkästään aktivistien pelottelu ja ahdistelu, vaan nyt heidät hiljennetään kokonaan.
Navalnyi pidätettiin 17. tammikuuta Moskovassa lentokentällä. Hän palasi Berliinistä kotiin vietettyään viisi kuukautta Saksassa, jossa hän toipui jouduttuaan myrkytetyksi. Navalnyin mukaan Putin määräsi myrkytyksen. Kreml on kiistänyt tämän.
Putinia vastustaville venäläisille Navalnyin vangitseminen merkitsi konkreettista käännekohtaa jo pitkään jatkuneille poliittisten oikeuksien kuristamiselle ja sortotoimille vallan säilyttämiseksi Kremlin käsissä.
– Putin on aina kannattanut voimakasta valtiota ja rautaisella nyrkillä hallitsemista. Ehkä hän on aina ollut brutaali ja raaka, mutta nyt hän on päättänyt olla sitä täysin avoimesti ilman pidäkkeitä, Kolesnikov sanoo Financial Timesille.
Venäjällä järjestettiin laajoja mielenosoituksia Navalnyin pidätyksen ja vangitsemien jälkeen. Mellakkapoliisi turvautui koviin ja väkivaltaisiin otteisiin. tuhansia ihmisisä otettiin kiinni ja satoja pahoinpideltiin. Myös journalistit saivat osansa tästä.
Putinilta loppuvat keinot
Putinilla on maine ylimielisenä ja näennäisesti haavoittumattomana vahvana miehenä. Toisinajattelijoihin ja aktivisteihin viime aikoina kohdistettujen kovien tukahduttamistoimien kerrotaan korostavan sitä, kuinka Putinilta loppuvat keinot kesken levottomien äänestäjien rauhoittamiseksi ja kuinka hän pelkää mielenosoituksia.
Venäjällä hyväksyttiin viime vuoden lopulla joukko lakeja, jotka mahdollistavat Putinin vallassa pysymisen ja oppositiota koskevien rajoitustoimien kiristämisen. Lait muun muassa asettavat tiukempia sääntöjä vaaleissa ehdolle asettumiselle. Myös nettisivujen sisältöä valvotaan tiukemmin.
– Punainen viiva on määritelty jo aiemmin. Putin on jo ylittänyt rajan, jonka jälkeen Venäjästä on muodostunut autoritaarinen valtio. Kyseessä on laajempi prosessi, ja Navalnyin tapaus on vain sen lopputulos, Kolesnikov toteaa.
Nimettömänä esiintyvä Kremlin virkamies myöntää, että hallinnon ja mellakkapoliisin otteet mielensoittajia vastaan olivat erittäin kovia.
– Me teimme joitakin virheitä (protestien hallinnassa). Niihin reagoitiin erittäin kovin ottein.
– Mutta Putinin ympärillä toimivat silovikit luovat painetta enemmän kuin koskaan. Sitä on erittäin vaikea vastustaa, virkamies sanoo.
Silovikit ovat Putinin ympärille muodostunut vaikutusvaltainen ryhmä, joka muodostuu asevoimien ja turvallisuuselimien edustajista.
– Ei pidä unohtaa, että Putin omaksui yhteiskunnallisen näkemyksensä toimiessaan KGB:n upseerina. Hän on sen järjestelmän tuotos ja tulee aina ajattelemaan sen mukaisesti.