SDP:stä vaatimus Heidi Hautalan Kemijoki-päätöksen avaamisesta

Kansanedustaja Raimo Piirainen (sd.) vaatii, että tuleva omistajaohjauksesta vastaava ministeri ottaa uuteen harkintaansa Kemijoki Oy:n päätöksen ajaa alas yhtiön vesivoimarakentaminen.

– Toivon, että uusi omistajaohjauksesta vastaava ministeri ottaa vakavaan harkintaansa päätöksen purkamisen. Se olisi Suomen ja erityisesti Pohjois-Suomen etu, Piirainen muistuttaa.

– Päätöksessä on kyse on lähes 200 työpaikasta. Ex-ministeri Heidi Hautalan toiminta täältä pohjoisesta käsin näyttää siltä, että valtion omistajaohjausta ei toteuteta tasapuolisesti, Piirainen toteaa.

– Tuottava valtionyhtiö laitettiin polvilleen ja syy monien mielestä on puhtaasti ideologinen: vesivoimarakentaminen halutaan ajaa Suomessa alas, hän jatkaa.

Kemijoki Oy:n hallitus ilmoitti noin kuukausi sitten aloittavansa organisaatiouudistuksen, jossa yhtiöstä tulee vesivoiman tilaaja- ja asiantuntijaorganisaatio Suunnitteilla olevassa toimintamallissa Kemijoki Oy:n palvelukseen jäisi arviolta vain 20-30 henkilöä. Suunniteltuun uuteen toimintamalliin siirtyminen aiheuttaisi alustavan arvion mukaan noin 150-160 henkilön vähentämistarpeen. YT-neuvottelut on jo aloitettu.

Mainos