Suomen perustuslain mukaan tasavallan presidentiksi voidaan valita vain syntyperäinen Suomen kansalainen. Syntyperäisyydellä tarkoitetaan perustuslaissa sitä, että henkilön on täytynyt syntyessään saada Suomen kansalaisuus.
– Syntyperäisyyden vaatiminen rajoittaa merkittävää osaa ei-syntyperäisiä Suomen kansalaisia asettumasta ehdolle Suomen presidentinvaaleissa. Samanlainen vaatimus ei koske esimerkiksi pääministeriä, muita ministereitä tai eduskunnan puhemiestä, sanoo Pilvi Torsti.
Hän huomauttaa, että ylipäätään Suomen oikeusjärjestelmä ei tee eroa syntyperäisten tai myöhemmin Suomen kansalaisuuden saaneiden välillä, muuten kuin presidentin kohdalla. Syntyperäistä suomalaisuutta vaadittiin aiemmin myös ministereiltä, mutta vaatimus poistettiin jo viime vuosituhannen lopulla.