Kansanedustaja, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) ehdottaa Uutissuomalaisessa polttoaineveron ja sähköveron väliaikaisia alennuksia.
– Verotusta voisi laskea niin, että se laskisi pumppuhintoja viidestä kymmeneen senttiä litralta, hän laskeskelee viitaten bensan ja dieselin hintaan.
Väliaikaiseen veroaleen olisi Koskisen mukaan valtiontalouden näkökulmasta varaa.
– Esimerkiksi polttoaineiden arvonlisäveron tuotto on kasvanut rajusti normaalitasosta. Pitäisi voida harkita määräaikaista, esimerkiksi puolen vuoden mittaista veroalea.
Koskisen mielestä olisi syytä harkita myös väliaikaista matkakuluvähennyksen korottamista.
Hänen mielestään hallituksen tulisi ratkaista akuutti tilanne mahdollisimman pian.
– Tilanne (hintojen nousu) on jatkunut sen verran pitkään, että kiire alkaa olla. Kevään kehysriiheen mennessä pitää saada ratkaisuja aikaan, Koskinen sanoo Uutissuomalaiselle.