SDP:ssä epäillään kokoomuksen siirtyvän oikealle

SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin onnittelee Alexander Stubbia valinnasta kokoomuksen puheenjohtajaksi. Hän odottaa, että hallitusyhteistyö sujuu myös Stubbin kanssa.

– Onnittelut vastavalitulle puheenjohtaja Alexander Stubbille. Luotan siihen, että yhteistyö sujuu vastakin ja, että kokoomus on sitoutunut työhön hallituskauden loppuun, Sanna Marin sanoo tiedotteessaan.

Hän huomauttaa, että hallituksen työ on kesken.

– Talous sakkaa, eivätkä markkinat vedä. Tämän takia on satsattava kysynnän ja kasvun aikaansaamiseen. Toivon, että myös kokoomuksessa ymmärretään kuinka tärkeää työn ja kasvun tukeminen on. Oikeiston ajama leikkauslinja ei yksinkertaisesti ole toiminut – ei Suomessa, eikä muualla Euroopassa, Marin toteaa.

Marinin mielestä puheenjohtajavaihdoksen myötä kokoomus kuitenkin siirtyy selvästi oikealle ja kohti markkinaliberalistisempaa talouspolitiikkaa.

– Kokoomus ottaa selvän harppauksen oikealle. Stubb on useissa puheenvuoroissaan korostanut markkinaehtoisuutta ja vaatinut tiukkaa talouskuripolitiikkaa. Hän ei selvästi ole talouskasvun tukemisen tai elvytyspolitiikan miehiä. Tämä voi aiheuttaa kitkaa minihallitusneuvotteluissa, sillä SDP on systemaattisesti korostanut työllisyyden ja talouskasvun tukemisen tärkeyttä, Marin arvioi.

Mainos