– SDP:n varjobudjetissa ei ole veroprosentit ihan hallussa. Todellisuudessa veroasteet ovat seuraavat: 6 000 € : 39,8 % 12 000 €: 49,1 %, Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen kertoo twitterissä.
Hän on jakanut runsaasti huomiota saaneessa tviitissään otteen SDP:n tiistaina julkistamasta varjobudjetista. Se kuuluu seuraavasti.
”On siis helppo nähdä, miten Sipilän hallitus on suosinut kaikkein ylintä tuloluokkaa. Se muutti veroasteikkoja vuonna 2016 siten, että 12 000 euroa kuukaudessa ansaitsevalla toimitusjohtajalla on sama veroprosentti kuin puolet siitä tienaavalla akavalaisella asiantuntijalla.”
– Huh … onneksi eivät ole tekemässä sitä oikeaa budjettia, jos on tuollaisia vaikeuksia, toinen Nordean ekonomisti Pasi Sorjonen puolestaan tviittaa.
Veronmaksajien keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola luonnehtii SDP:n tekstiä innovatiiviseksi.
– Tällä tulkinnalla viitattaneen ”solidaarisuusveron” alarajan laskuun, eli hyvätuloisten veronkiristykseen, hän pohtii.
– Näin itsekin tulkitsin. Tässä on siis mennyt vähän veroasteet, rajaveroasteet ja valtion tuloveroasteikko sekaisin, Olli Kärkkäinen vastaa.