Veteraanidiplomaatti Pekka Korvenheimo on kirjoittanut Demokraattiin kiitokset meppi Liisa Jaakonsaarelle (sd.) tämän Nato-puheenvuorosta. Korvenheimo on laittanut kirjoitukseensa omaksi tittelikseen SDP:n jäsen vuodesta 1959.
Liisa Jaakonsaari totesi Naton olevan ”historiallisesti sosialidemokraattinen projekti”, joka ”voi tulla suomalaisille sosialidemokraateille isona yllätyksenä”.
– Monen ajattelussa näkyvät edelleen syvään juurtuneet suomettuneisuuden ajan vinoutuneet käsitykset erityisesti Natosta, Pekka Korvenheimo toteaa Jaakonsaarta tukien.
– Nato esti niin ikään välillisesti YYA-Suomen luisumisen kansandemokratiaksi.
Korvenheimon mukaan hänen oma ikäluokkansa kyllä tiesi nuoruudessaan 1950-luvulla, että Nato perustettiin Euroopan rauhan ja demokratian ja siten ”myös demaripuolueiden toimintavapauden turvaamiseksi”.
– Neuvostokommunismin romahdus antoi vihdoin Suomelle reaalipoliittista liikkumatilaa, momentumin, pyrkiä Naton jäseneksi samanaikaisesti EU-päätöksen kanssa. Nato-ratkaisua on kuitenkin jatkuvasti lykätty eikä kumppanuus anna meille liittokunnan turvatakeita.
– SDP on osaltaan tästä vastuussa. Poliittinen tahto on puuttunut. Puoluejohdon väistely ei vakuuta; syntyy lisäksi vaikutelma, että arvioihin vaikuttaa gallupdemokratia, joka tuskin on oikea peruste kansallisen edun mukaisille turvallisuuspolitiikan valinnoille, Pekka Korvenheimo katsoo.