SDP:n Timo Harakka: Yrittäjä on mielestäni kunniakansalainen

Kansanedustaja ei pidä saamaansa kritiikkiä aiheellisena.

– Poliitikkona saa tietenkin tottua nimittelyyn, siihenkin että suuhuni pannaan sanoja. En silti hyväksy sitä, että olisin koskaan kutsunut ketään ”riistäjäksi”. Yrittäjä on mielestäni kunniakansalainen, Timo Harakka kirjoittaa Facebookissa.

Hän vastaa Onnibusin perustajan Pekka Mötön runsaasti mediahuomiota herättäneeseen Facebook-kirjoitukseen. Siinä Möttö arvosteli Harakkaa ja ”hänen aatetovereitaan” perintöveron alennuksen kritisoimisesta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Verkkouutiset kertoi Mötön kirjoituksesta tässä.

– Kun kommentoi värikkäästi lyhyttä mediajuttua, eikä alkuperäistä sanomaa (joka löytyy eduskunnan pöytäkirjoista), altistuu väärinkäsityksiin, Harakka sanoo.

Hänen mielestään yritystoiminnan arvo kansakunnalle ja kansantaloudelle on merkittävämpi kuin staattisen omaisuuserän siirtyminen sukupolvelta toiselle. Siksi hänestä on myös oikein, että yritysperintöä- ja lahjaa arvostetaan korkeammalle kuin muun omaisuuden perimistä.

– On tapauksia, joissa huojennusehdot eivät täyty, jolloin suurten yritysperintöjen ja -lahjojen saajat voivat joutua vaikeuksiin. Tapauksia ei ole paljon. Pääministeri (Juha) Sipilän (kesk.) tarkoitus perintö- ja lahjaveron alentamisessa oli helpottaa näitä tilanteita. Hallituksen kesäisessä lakiluonnoksessa olikin loogisesti alennettu tuntuvimmin suurten perintöjen verotusta, lähes 25 prosenttia, Harakka toteaa.

Hänen mukaansa huojennussääntöjä olisi voitu muuttaa, jos yritysperintöjen ja -lahjojen saamista olisi haluttu aidosti helpottaa, huojennussääntöjä olisi voitu muuttaa. Harakka pohtii, oliko se edes todellinen tavoite.

Poimintoja videosisällöistämme

– Kenties vain haluttiin käyttää 58 miljoonaa perintöjen ja lahjojen saajien hyödyksi – tilanteessa, jossa monilta pienituloiselta edellytetään tinkimistä yhteisen edun nimiin. En pidä tätä reiluna, mutta en ole kateellinenkaan. Olen 30 vuoden yrittäjäurallani kartuttanut sen verran omaisuutta, että itse kuulun halutessani vapaamatkustajiin.

Timo Harakan mukaan hallitukselta ”loppui kuitenkin rohkeus”, ja kaikkia perintöveron tasoja alennettiin tasaisesti.

Hän selittää myös käyttämäänsä vapaamatkustaja-sanaa, johon Pekka Möttökin kirjoituksessaan tarttui.

Harakan mukaan kyseessä on neutraali taloustieteen termi, joka kuvaa edunsaajaa, joka hyötyy ansiottomasti jollekin muulle tarkoitetusta edusta.

Hän sanoo puheensa ytimen olleen se, ettei hallituksen esitys hänen mukaansa saavuta sille asetettua tavoitetta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pekka Möttö luonnehti myöhemmässä facebook-kirjoituksessaan torstaita ”elämänsä erikoisimmaksi mediapäiväksi”. Hän toteaa, ettei hyväksy perintöveroa, mutta sanoo olevansa aidosti harmissaan siitä, että kritiikki kohdistui väärään tahoon eli Timo Harakkaan.

– Timo on fiksu mies, minkä myös hänen tämänpäiväinen toimintansa todistaa. Eduskunnassa on harvalukuinen määrä ihmisiä, joita aidosti ihailen ja Timo on yksi heistä. Pahoittelen, Timo, että sä jouduit tässä ansaitsemattoman lokajulkisuuden kohteeksi. Esityksesi yritysvarallisuuden perimisen helpottamiseksi on kannatettava, Möttö sanoo.

Harakka kirjoitti myöhemmin arvostavansa Mötön pahoitteluja.

Mainos