– Miten on ylipäänsä mahdollista, että ministeri (Juha) Lintilä (kesk.) joutuu peräämään selvitystä toisen keskustaministerin aikaisista päätöksistä? Kuulostaa oudolta, jos pääministeri ei omistajaohjauksesta vastuullisena ministerinä ole tiennyt mitä esityksiä yhtiöiden hallituksissa tehdään, ihmettelee Sirpa Paatero.
Paateron mukaan nyt ei auta kuin toivoa, että nykyisellä omistajaohjausministerillä riittää aikaa ja rohkeutta tutustua ja tarvittaessa puuttua yhtiöiden asioiden kulkuun.
– Finnairissa on myös muita omistajia, mutta valtio omistaa yhtiöstä yli puolet, jolloin päätösvaltaa ja mahdollisuuksia asioihin vaikuttamiseen on. Edellisen hallituksen aikainen linjaus, jonka mukaan lisäeläkkeitä ei käytetä valtionyhtiöissä, on perusteltu ja toiminut tähän asti.
– Toivottavasti ryhtiliike valtionyhtiöiden asioiden hoidossa saadaan aikaiseksi ja tällaisilta tilanteista vältytään tulevaisuudessa. Kannustan ministeri Lintilää ottamaan homman haltuun ja käyvän aidosti keskusteluja suoraan yhtiöiden johdon ja hallitusten, mutta myös omistajaohjausyksikön kanssa.