– Hallituspuolueilla on vielä valtavan suuri työ tehtävänä, jos se aikoo saada kunnialla sote-uudistuksen maaliin. Siksi olisikin parempi keskittyä olennaiseen, eikä tuhlata energiaa opposition arvostelemiseen, sanoo kansanedustaja Sirpa Paatero (sd) tiedotteessaan.
Hallituksen sote- ja maakuntauudistuksen lausuntokierros päättyi äskettäin. Esitykseen tuli 760 lausuntoa eri tahoilta, kuten kunnilta, järjestöiltä, kolmannen sektorin toimijoilta, maakuntaliitoilta ja sairaanhoitopiireiltä.
– Lausunnoissa tyrmäyksen saivat muun muassa pakkoyhtiöittäminen ja maakunnan palvelutuotannon erottaminen erilliseen palvelulaitokseen. Myös uudistuksen aikataulu ja omaisuuden siirtomalli saivat lausuntokierroksella murska-arvion. Kritiikki on nyt tullut niin laajalta rintamalta, ettei hallitus voi jättää sitä huomioimatta jatkovalmistelussa, sanoo Paatero.
Keskustan ministerit Juha Rehula ja Anu Vehviläinen ovat sanoneet, että lausunnot otetaan huomioon valmistelussa.
– Odotan, että ministerit pitävät sen, mitä ovat sanoneet. Soten toimijakentän viesti on selkeä: muutoksia on tehtävä tai esityksellä ei ole edellytyksiä mennä läpi.
SDP on esittänyt sote-uudistuksesta oman palvelumallinsa.
– SDP on tarjonnut myös mahdollisuutta parlamentaariseen valmisteluun, jolla olisi parhaiten saavutettavissa kestävä yhteinen lopputulos, eikä muutoksiin jouduttaisi heti seuraavalla kaudella, sanoo Paatero.