Sosialidemokraatit ovat huolissaan suomalaisen koulutuksen tasosta ja suunnasta, sanoo SDP:n ryhmäpuheen pitänyt kansanedustaja Sanna Marin.
Eduskunta käsittelee keskiviikkona opposition välikysymystä ammatillisen koulutuksen säästöistä.
Marinin mukaan Sipilän hallitus on leikannut kovalla kädellä suomalaisesta osaamisesta ja koulutuksesta.
– Se on poistanut työttömien lapsilta yhdenvertaisen oikeuden subjektiiviseen päivähoitoon ja kasvattanut varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja. Se on leikannut perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen valtionosuuksia, ryhmäkokojen pienentämiseen tarkoitettuja rahoja sekä laatuun ja tasa-arvoon suunnattuja avustuksia.
Marin katsoo, että tämän seurauksena opetusryhmät ovat kasvaneet ja opettajat uupuneet.
– Korkeakoulutuksen leikkaukset ovat johtaneet irtisanomisiin ja koulutuksen laadun heikkenemiseen. Yhteiskuntamme köyhimmän väestöryhmän, opiskelijoiden, opintorahasta hallitus leikkasi neljäsosan.
– Teroitan vielä kerran hallituspuolueille: aiemmat leikkaukset eivät ole peruste leikata lisää. Päinvastoin.
Sosialidemokraateilla on vaihtoehto hallituksen koulutusleikkauksille.
– Olemme esittäneet ammatillisen koulutuksen sisällöllistä, toiminnallista ja rakenteellista uudistamista jo viime hallituskaudella. Sen sijaan emme hyväksy koulutuspoliittisesti kestämättömiä “uudistuksia”, joissa rahat viedään ensin ja reformit tehdään vasta jälkikäteen. Emme tule jatkossakaan kannattamaan ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen perusteetonta vähentämistä.
– Me esitämme, että Suomessa käynnistetään työ nuorten toimettomuuden ja osattomuuden vähentämiseksi.
SDP haluaa laajentaa oppivelvollisuutta toiselle asteelle ja vähentää koulupudokkuutta. Yksikään nuori ei pärjää nykyisessä, saati tulevaisuuden työelämässä ilman toisen asteen koulutusta.
– Haluamme myös madaltaa raja-aitoja toisen asteen koulutuksen sisällä. Yhteistyön lisääminen on paras tapa tarjota lukiokoulutusta ja ammatillista koulutusta kaikkialla Suomessa.
Demareiden mukaan ammatillisessa koulutuksessa on turvattava riittävä lähiopetuksen määrä, opiskelijoiden laaja-alainen osaaminen ja jatko-opintokelpoisuus kaikille.
– Lisäksi tarjoamme hallitukselle päivitettyä nuorisotakuumallia ja vaadimme hallitusta palauttamaan nuorisotakuun resurssit.