Kari Rajamäki sanoo korostaneensa keväällä 2010, että Suomen pitää vahvasti vaatia Saksan valtionvarainministeri Wolfgang Schäublen lailla euroalueen pelisääntöjen korjaamista.
– Ehdotin jo tuolloin, että Kreikan taloudellisen ja sosiaalisen selviytymisen näkökulmasta pitäisi olla mahdollisuus helposti irrottautua euroalueesta. Muilla pitää olla myös euroalueen suojelemiseksi mahdollisuus erottaa valuuttaunionista maa, joka ei täytä kriteereitä. Se olisi ollut kokonaisuuden hallinnan kannalta pikaisesti hoidettava välttämätön toimenpide, hän sanoo tiedotteessaan.
Rajamäen mukaan Schäublen esittämät näkökulmat konkretisoituvat, kun ottaa huomioon Kreikan poliittisen ja yhteiskunnallisen kärjistymisen ja siihen liittyvät riskit.
– Kreikasta Suomelle aiheutuvat taloudelliset vastuut luovat painetta Suomen valtiontalouden kestävyydelle ja hyvinvointipalveluiden rahoitukselle. Kokonaisuuden kannalta on selkeästi parempi ratkaisu luoda edellytykset Kreikan erolle eurosta, Rajamäki sanoo.