SDP:n Raimo Piirainen kavahtaa häpeärekistereitä

Kansanedustaja Raimo Piirainen (sd.) varoittaa verovelkarekisterin muuttumisesta häpeärekisteriksi.

Hallitus esittää perustettavaksi Verohallinnon ylläpitämä yritysten verovelkarekisteriä. Esityksen mukaan jokaisella olisi oikeus saada tieto, onko yrityksellä vähintään 5 000 euroa sellaista verovelkaa, josta ei ole Verohallinnon tekemää maksujärjestelyä. Verovelkarekisteri olisi julkinen, mutta tietoa verovelan euromäärästä ei julkaistaisi.

Verovelkatietojen julkisuuden kannustuksena on yrityksiä hoitamaan velvoitteensa, jolloin samalla torjutaan myös harmaata taloutta myös muissa kuin tilaajavastuulain ja hankintalain soveltamistilanteissa. Eduskuntaan esitys tulee mahdollisesti jo ensi viikolla.

Raimo Piirainen toivoo, että eduskunta kykenee käsittelemään esityksen myös maksuvaikeuksiin ajautuneen pienyrittäjän näkökohdista.

Hän muistuttaa, että työpaikkojen katoaminen ja työmarkkinoiden kiristyvä kilpailu ohjaa yhä useamman työllistämään itsensä yrittäjänä. Yritykset ovat kooltaan pieniä ja monelle riittää, että liiketoiminta työllistää vain yrittäjän itsensä.

– Pienet yritykset toimivat usein henkilövetoisina, joissa yrittäjän oma osaaminen ja työkyky ovat yhtä kuin koko yritys. Kun seurantajärjestelmiä kehitetään, on kohtuullista huomioida yritysten kansantaloudellinen mittakaava, Piirainen toteaa.

– Voi hyvällä tunnolla sanoa, että miljoonaluokan kuittitehtailua ja veronkiertoa harjoittava elämäntaparikollinen ja maksuvaikeuksiin joutunut, aiemmin tunnollisesti velvoitteensa hoitanut ammatinharjoittaja eivät kuulu samaan rekisteriin Ei ainakaan pitäisi kuulua, Piirainen jatkaa.

Piiraisen mukaan valvontaa tarvitaan ja epäkohtiin pitää puuttua, mutta uusia järjestelmiä luotaessa tulee varmistaa se, että tehtäviin löytyy riittävästi resursseja.

– Erityisen tärkeää on, ettei hyvää tarkoittava rekisteri vahingoita rehellisten yrittäjien liiketoimia ja elämää. Nytkin on paljon yrittäjiä, jotka esimerkiksi sairauden tai jonkin muun yllättävän vastoinkäymisen seurauksena ovat ajautuneet vaikeuksiin ja tulleet kirjatuiksi joihinkin rekistereihin, hän toteaa tiedotteessaan.

Hänen mielestään häpeärekisteriin joutumisen sijaan pitää etsiä ratkaisuja, joilla ahdingosta on mahdollista selvitä – jos ja kun liiketoimintaan ei liity rikollisuuteen viittaavia huomioita.

– Uudistuksen yhteydessä on otettava huomioon myös tilapäisissä maksuvaikeuksissa olevien yritysten tarpeet. Tämä on perusteltua myös Verohallinnon perintätoimien näkökulmasta, Piirainen sanoo.

Mainos