– On valitettavaa, että Talvivaara ei saanut lyhytaikaista rahoitustaan kuntoon, jotta yrityssaneeraus olisi voinut toteutua, sanoo Raimo Piirainen.
Hänen mukaansa valtio ei voi jäädä sivusta katsojaksi, vaan valtion tehtävänä on tuoda Kainuuseen mittavat tukitoimet, jotta Talvivaaran työpaikkojen menetyksiä voidaan lieventää.
– Äkillisen rakennerahaston toimepiteet on otettava välittömästi käyttöön, se tarkoittaa toimenpiteitä valtioneuvostolta, Piirainensanoo.
– Valtion tukitoimet ovat äärimmäisen tärkeitä myös ympäristönsuojelun kannalta. Talvivaaralta vaaditun ympäristönsuojeluvakuuden riittävyydestä ei mitään takuita, joten valtion on otettava ohjakset nyt käsiin ja varmistettava ympäristönsuojelu kaikissa tilanteissa, vaatii Piirainen.