SDP:n Piirainen hämmästelee: Miksi keskusta haluaa kyykyttää suomalaista työntekijää?

SDP:n kansanedustaja Raimo Piirainen hämmästelee keskustan varjobudjetissaan julkaisemaa rajoitusta sairasvapaiden käytöstä.

Keskustan mielestä EU:n sairasvapaiden työaikadirektiivi johtaisi Suomen työllisyyden ja kilpailukyvyn heikkenemiseen.

– Keskustapuolue mainostaa itseään palkansaajan puolueena, mutta on valmis sakottamaan sairastuneita työntekijöitä Suomen kilpailukykyyn vedoten, Piirainen hämmästelee.

Hän muistuttaa, että sairaana töissä käynti on Suomessa yleisempää kuin muualla Euroopassa. Eurooppalainen työolotutkimus osoittaa, että suomalaisista 51 prosenttia on sairaanakin töissä. Korkean työmoraalin maaksi mainostetussa Saksassa luku on 39 prosenttia, joka on myös EU-alueen keskiarvo.

– Etelärannan mantra heikentyvästä kilpailukyvystä näyttää piirtyneen Sipilän joukkojen sieluihin. Suomalaisella työntekijällä on korkea työssäkäyntimoraali, eikä sairasvapaiden EU-direktiivi tule vaikuttamaan mitenkään Suomen työllisyyteen ja kilpailukykyyn, Piirainen sanoo.

– Ihmettelen keskustapuolueen halua toimia Etelärannan herrojen äänitorvena ja tahtotilasta kyykyttää suomalaista työntekijää, sanoo Piirainen.

Mainos