SDP:n Pia Viitasen mukaan Petteri Orpon puheet työllisyydestä eivät vakuuta

Pia Viitasen mukaan työllistämistoimet loistavat hallituksen puolivälibudjetissa poissaolollaan.

Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Pia Viitanen kritisoi tiedotteessaan valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) lauantaina Ylen Ykkösaamussa esittämiä työllisyyspuheita. Viitasen mukaan hallituksen puolivälibudjetista puuttuvat edelleen konkreettiset työllistämistoimet, jotka vaikuttavat tässä ja nyt.

‒ Työllisyystoimia tarvitaan heti, eikä niitä valitettavasti löydy hallituksen budjetista vuodelle 2017. On hälyttävää, että hallitus on tehnyt jo kaksi budjettia hallituskauden neljästä, ja edelleen työllisyyttä edistävät toimet loistavat poissaolollaan. Seuraavat hallituksen isot päätökset ovat edessä ensi kevään puoliväliriihessä. Viitasen mukaan on olemassa perusteltu huoli, että hallitus on lykkäämässä kevään kehysriihen kunnallisvaalien yli.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

‒ Tähän Suomella ei ole varaa. Uusia päätöksiä työllisyyden parantamiseksi tarvitaan mahdollisimman nopeasti. Hallitus toisti koko kesän isoja puheita siitä, että työllisyys nostetaan nyt ykkösaiheeksi. Tämän ihan oikean puheen jälkeen on käsittämätöntä, että hallitus julkistaa budjetin, josta työllisyystoimia ei käytännössä löydy. Vastaus työllisyyden hoitoon ei voi loputtomasti olla ”jatkovalmistelu”. Sen sijaan, että hallitus esittäisi konkreettisia työllisyyttä parantavia toimia, se keskittyy hyvätuloisten veronkevennyksiin, Viitanen toteaa.

Hänen mukaansa vaikeassa taloustilanteessa kaikki käytettävissä olevat voimavarat pitäisi nyt laittaa sellaisiin toimiin, jotka aidosti tukevat työllisyyttä. SDP on esittänyt mm. ALV-velvollisuuden alarajan nostamista 30 000 euroon ja ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottamista 20 000 euron verovähennyksellä.

‒ SDP:n ehdottamat toimet vaikuttaisivat nopeasti ja loisivat merkittävän määrän uusia työpaikkoja Suomeen. Hallitus sen sijaan on laittanut kädet ristiin ja toivoo työttömien toimeentulon heikennyksistä ihmelääkettä Suomen taloudelle. Fakta on kuitenkin se, että työttömiltä leikkaaminen ei luo Suomeen yhtään uutta työpaikkaa, Viitanen sanoo.

Mainos