Verkkouutiset

SDP:n nuoret tekivät Kalevi Sorsasta Che Guevaran

Demarinuorten kangaskassissa Suomen pitkäaikainen pääministeri on käsitelty muistuttamaan Che Guevara -kuvaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n nuorisojärjestön kuudessa kangaskassissa on nuorten nettisivujen mukaan kuusi ”sosialidemokraattista merkkihenkilöä”. He ovat Tarja Halonen, Martti Ahtisaari, Mauno Koivisto, Kalevi Sorsa, Olof Palme ja Miina Sillanpää.

Pitkäaikaista pääministeriä ja SDP:n puheenjohtajaa Kalevi Sorsaa (1930-2004) kuvaava kassi erottuu joukosta punaisella taustallaan.

Musta silhuettikuva Sorsasta punaisella pohjalla ei voi olla tuomatta mieleen vallankumousjohtaja Ernesto Che Guevaran (1928-67) ikonista valokuvaa.

Kassin toisella puolella on Sorsan sitaatti ”Uuden valloittaminen vaatii rohkeutta”. Nuoret myyvät kasseja 12 euron hintaan.

Järjestön nettisivujen mukaan ”Demarinuoret haluaa tarjota SDP:n puolueväelle tuotteen, jonka avulla voi avoimesti fanittaa omaa esikuvaansa. Katu-uskottavat fanikassit on painettu kaksipuolisina kirkkaissa sateenkaaren väreissä.”

Viimeaikaisessa historiantutkimuksessa Ernesto Guevaran on huomautettu syyllistyneen satojen kuubalaisten murhiin ja terroritekoihin johtamissaan vankiloissa ja armeijansa alueilla. Guevaran ikonikuvan on arvosteltu jättävän varjoon rankat ihmisoikeusrikkomukset.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)