SDP:n Lipponen: Pitkäaikaistyöttömät päästettävä eläkkeelle

SDP:n kansanedustaja Päivi Lipposen mukaan työttömyyden pitkittyminen voi johtua muun muassa terveysongelmista tai ammattitaidon vanhentumisesta.

– Yli 60-vuotiaat pitkäaikaistyöttömät, joiden työttömyys on kestänyt yli 2500 päivää, on päästettävä eläkkeelle. Ihmisiä ei saa roikottaa ja nöyryyttää enää kortistossa, jos työllistymismahdollisuuksia ei todellisuudessa ole, toteaa SDP:n kansanedustaja Päivi Lipponen tiedotteessaan.

Hänen mukaansa syinä työttömyyden pitkittymiseen voivat olla esimerkiksi terveysongelmat, ammattitaidon vanhentuminen tai korkea ikä, joka ei enää mahdollista uuden ammatin opiskelua.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Muutos koskisi noin 3500 ihmistä. Lex Taipale on siis päivitettävä ja otettava käyttöön.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lex Taipaleeksi nimetty laki tuli voimaan 2000-luvun alkupuolella kansanedustaja Ilkka Taipaleen (sd.) esityksestä. Lain mukaan kymmenen vuotta työttömänä olleita ja eläkeikää lähestyviä päästettiin eläkkeelle.

– Jokaisella ihmisellä on ammattikunnia ja takana työhistoriaa ja monia vastuita. Työuran loppupää ei saa muodostua Via Dolorosaksi, kärsimysten tieksi. Suomalaisen yhteiskunnan on kohdeltava ihmisiä arvokkaasti. Nyt hakijaa juoksutetaan viranomaisten luona, vaikka kaikilla osapuolilla on selvää, ettei työtä löydy. Kun henkilökohtainen huoli toimeentulosta poistuu, ihminen pääsee kunniallisesti uuteen elämänvaiheeseen, eläkkeelle.

– Tuen vahvasti työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) avausta. Hän pohti mahdollisuutta luoda järjestelmä, jossa yli 60 -vuotiaat pitkään työttömänä olleet saisivat mahdollisuuden siirtyä eläkkeenomaiselle tuelle.

Mainos