SDP:n Lindtman Soinin pääomaverokommentista: Tervetullut linjaus

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin mielestä hallituksen pitäisi nyt viimeistään muuttaa verolinjaansa.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on ilahtunut ulkoministeri Timo Soinin (ps.) Helsingin Sanomien haastattelussa esittämästä kommentista, jonka mukaan pääomaverotusta voidaan vielä tarkistaa.

– Tämä on tervetullut linjaus ulkoministeri Soinilta. Kun pääministerikin on eduskunnassa myöntänyt, taloustalkoot eivät koske hyvätuloisia, hallituksen pitäisi nyt viimeistään muuttaa verolinjaansa, Lindtman toteaa.

Hän toivoo, että hallituskumppanit Juha Sipilä ja Alexander Stubb kuuntelevat Soinia.

Viime päivinä hallituspuolueista on kuulunut kritiikkiä Sipilän hallituksen talouspolitiikkaa ja verolinjauksia kohtaan.

Antti Lindtmanin mukaan Sipilän hallituksen talouspolitiikka ei ole oikeudenmukaista. Hänen mielestään on kuitenkin positiivista, että myös hallituspuolueissa havaitaan, että sen talouslinja jakaa kansaa kahtia kasvattamalla tuloeroja.

– Korjausliike verolinjauksissa vastuullisempaan suuntaan antaisi mahdollisuuden korjata myös leikkauspäätöksiä ja parantaisi näin mahdollisuuksia saada aikaan aito ja tasapuolinen yhteiskuntasopimus, hän tiivistää.

Mainos