SDP:n Lauri Ihalainen tyytyväinen Terrafame-kauppaan

Tieto siitä, että Terrafamen on saanut uuden osaomistajan ja vaihto jatkaa edelleen omistustaan on positiivinen uutinen, sanoo kansanedustaja Lauri Ihalainen (sd.).

Hän toteaa, että kaivostoiminnan jatkuminen Kainuussa on merkittävä niin aluetalouden kuin työllisyyden kannalta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Omistuspohjan laajentuminen ja uuden käyttöpääoman saanti luo uskoa kaivoksen jatkumiselle ja hälventää pitkään jatkunutta epävarmuutta kaivostoiminnan tulevaisuudesta, Lauri Ihalainen sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa on tärkeätä, että kaivos saadaan uskottavasti kannattavaksi ja ympäristövelvoitteista pidetään tiukasti kiinni.

– Kaivostoiminta voi hyvin toimiessaan tuoda myös merkittäviä vientituloja.

Mainos