– Viro on menestystarina, jonka parhaat puolet kannattaa ottaa opiksi, Lasse Lehtinen kirjoittaa.
Turvallisuuspoliittiset ratkaisut Viro teki Lehtisen mukaan vastoin suomalaisten ”hyviä neuvoja” liittymällä niin pian kuin mahdollista heti Euroopan unioniin sekä Natoon. Lopputuloksena on Lehtisen mukaan tilanne, jossa Suomen Nato-suurlähettilään pitää Brysselissä istua ”järjestön porstuassa ja odottaa virolaista kollegaansa kertomaan mitä kokouksissa päätettiin”.
Lehtinen kertaa kirjoituksessaan suomalaisten eturivin demaripäättäjien suhtautumista Viroon, joka on vaihdellut ”alentuvasta ystävällisyydestä tahalliseen tahdittomuuteen”. Presidentti Mauno Koivisto suhtautui varauksella Baltian maiden itsenäistymiseen. Pääministeri Paavo Lipponen ei ollut vuonna 1995 varma, täyttikö Viro oikean valtion tunnusmerkit. Presidentti Tarja Halonen epäili Gerogian sodan jälkeen vuonna 2008, että virolaiset kärsivät ”post-sovjeettisesta traumasta”, eivätkä osaa hoitamaan suhteitaan Venäjään asiallisesti. Ulkoministeri Erkki Tuomioja kuvasi vastikään Viron presidentti Toomas Hendrik Ilveksen maailmankuvan muodostuneen Münchenissä ja Yhdysvalloissa sillä välin, kun ”muut ovat eläneet ja tulleet toimeen täällä”.
Lehtinen muistuttaa, että Ilveksen valinta asua länsimaissa ei ollut hänelle vapaaehtoinen.
– Kun Tuomiojan isoäiti Hella Wuolijoki oli Suomen Yleisradion pääjohtaja, Ilveksen isä teki samaan aikaan siirtoleirillä Ruotsissa metsätöitä ja äiti siivosi varakkaiden ruotsalaisten vessoja, Lehtinen sivaltaa.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan ohella Lehtinen kehuu Viron talouskuriin perustuvaa raha- ja talouspolitiikkaa, korruptoitumattomuutta sekä maan edistyksellisyyttä digitaalisten sovellusten hyödyntämisessä päätöksenteossa ja hallinnossa.
– Olisi korkea aika saada Tallinnan ja Helsingin välille tunneli, jotta muutamat raikkaat ideat siirtyisivät ennakkoluulottomasta etelästä perinteissä pyristelevään pohjoiseen, Lehtinen ehdottaa.