– Esityksen mukaan yhtiönä nykyiset viranomaispalvelut voidaan järjestää edullisemmin ilman henkilöstövähennyksiä, investoida kalliimmalla markkinarahoituksella sekä tuottaa voittoa. Perusteluksi tarjotaan muun muassa tukitoimien synergiaa, parhaiden käytäntöjen jatkamista ja notkeampaa rakennetta, kansanedustaja ja eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Katja Taimela (sd.) toteaa tiedotteessaan.
Hän sanoo ihmettelevänsä, etteivät liikenne- ja viestintäministeriön virastot pysty jakamaan näitä keskenään ilman yhtiöittämistä.
Eduskunta käsitteli keskiviikkona hallituksen lakiesitystä meri- ja tieliikenteen ohjauskeskusten yhtiöittämisestä lähetekeskustelussa. Hallituksen esityksen myötä ohjauskeskukset yhtiöitettäisiin uuden valtio-omisteisen konsernin omaisuudeksi vuoden 2019 alusta. Yhtiöön siirtyisi nykyinen tehtäviä hoitava Liikenneviraston henkilökunta sekä noin 200 miljoonan arvosta väylien ohjaustietojärjestelmiä.
Katja Taimelan mukaan hallituksen esityksessä ei pystytä esittämään minkäänlaisia arvioita miten iso osa yrityksen liiketoiminnasta voisi tulla mainituista palveluista.
– Tyydytään vain toteamaan hyvin yleisesti liikennesektorin olevan noin 20 miljardia euroa.
– Tämä ei vaikuta kovin vakuuttavalta valmistelulta yhtiön liiketoimintaan. Ainoa varma tulonlähde on Liikennevirasto, joka velvoitetaan ostamaan palveluita yhtiöltä, Taimela sanoo.