Antti Rinne kertoi viime sunnuntain sanomalehti Ilkassa, että voitettuaan johtajakisan puoluekokouksessa hän mahdollisesti johtaisikin kokoaikaisesti vain puoluetta.
– Olen jäänyt pohtimaan ajatusta ja siihen liittyviä ongelmia. En usko, että luottamus puolueeseemme palautuu sillä, että sen johtaja jättäytyy sivuraiteelle pois hallituksesta. Puolueen johtaminen eduskunta- ja hallitustyön ulkopuolelta on jo itsessään valtavan vaikeaa, Tuula Väätäinen toteaa.
Rinne on todennut Demokraatti-lehdessä miten hänen ohjelmallisten tavoitteidensa kirkastuessa selkiytyvät myös politiikan linjat, joista ”pitää neuvotella uusiksi kaikkien hallituskumppaneiden kanssa”.
– Toivoisin kuulevani selvennyksiä myös näihin ulostuloihin. Vastauksilla on oleellinen merkitys kun puoluekokousedustajat tekevät päätöksiään, Väätäinen sanoo.
Hän ottaa kantaa myös siihen, että puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen haastajan Antti Rinteen tukijoukot kritisoivat puolueen sisäistä keskustelukulttuuria.
– Heidän mielestään tilaa keskustelulle ei ole, päätökset tehdään pienissä porukoissa ja niin edelleen. Minä olen saanut vaikuttaa kahdeksan vuotta puoluehallituksen jäsenenä ja 11 vuotta SDP:n eduskuntaryhmän jäsenenä. Oma, vilpitön kokemukseni Jutta Urpilaisesta on se, että hän tuo myös vaikeat asiat yhteiseen pöytään keskusteltavaksi, Väätäinen sanoo.