Kansanedustaja Jukka Kärnä (sd.) on sitä mieltä, että täystyöllisyystavoite on unohtunut suomalaisesta poliittisesta keskustelusta. Hänen mukaansa erityisesti Kaakkois-Suomen työttömyys on kova ja koko alue pitäisi julistaa työllisyyden hoidon suhteen erityisalueeksi.
Matkailuun ei hänen mukaansa voi liiaksi luottaa, sillä rupla on liian halpa ja euro liian kallis. Lisäksi hän huomauttaa, että Venäjän ja Euroopan huonot välit voivat jatkua vielä vuosia.
– Härkää on vihdoin otettava sarvista kiinni. Työpaikkoja pitää lisätä investoinneilla ja työn kysynnän kasvattamisella, Kärnä kirjoittaa.
Hänen mukaansa palkkoja ei saa leikata, mutta pienituloisten verotusta voidaan keventää. Ostovoiman parantaminen turvaa hänen mielestään työllisyyttä ja lisää luottamusta talouteen.
– Maltillisiin palkankorotuksiin perustuva pitkäkestoinen tupo on myös tärkeä.
Jukka Kärnä toteaa, että ensi viikolla tulee kuluneeksi 75 vuotta tammikuun kihlauksesta, jolloin työnantajat tunnustivat ammattiliitot ja SAK:n tasapuolisiksi neuvotteluosapuoliksi. Samalla hän kommentoi pääministeri Alexander Stubbin puhetta:
– Alexander Stubbin mukaan Suomi on rikki, koska työntekijät pääsevät sanomaan sanottavansa palkoista, kesälomista ja eläkkeistä. Kävin viime viikolla Metalliliiton talossa Hakaniemessä. Oli mukava tavata vanhoja työkavereita. Toimitsijat kertoivat, että mielellään jatketaan sopimista, mutta voimaa on myös toisenlaiseen edunvalvontaan.
Kärnän mielestä kokoomuksessa on havahduttu Stubbin puheiden vahingollisuuteen.
– Aseveliakselin kannattajilla on edelleen enemmistö, mutta vaaleissa tuetaan virallisesti istuvaa puheenjohtajaa. Vaalien jälkeen tilanne on toinen. Vapaavuoren askeleessa on jo nyt puheenjohtajan painoa. Liekö valmisteilla ”Pieni kirja Jannesta osa 2”? hän kirjoittaa.