SDP:n Harakka vaatii varakkuuden verotuksen lisäämistä

SDP kannattaa ajatusta pääomaverotukseen puuttumisesta.

SDP:n kansanedustaja Timo Harakka kommentoi perussuomalaisten puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin toteamusta, että pääomaverotukseenkin oltaisiin mahdollisesti puuttumassa. SDP:n mielestä hallitusohjelman muutos on kannatettava.

– Jos myös varakkaat halutaan mukaan talkoisiin, varakkuutta on verotettava lisää. Kyse on tahdosta ja tasa-arvosta, toteaa Harakka tiedotteessaan.

SDP esitti jo ennen vaaleja, että eläkeläisiin ja lapsiperheisiin kohdistuvien leikkausten sijasta korkeimpien pääomatulojen verotus nostetaan 33 prosentista 35 prosenttiin.

– Kaima, jos enää muistat köyhiä, niin älä ota heiltä, joiden on pakko maksaa, vaan ota heiltä, joilla on varaa maksaa, Harakka vetoaa.

Harakan mukaan porvarihallitus ei ole esittänyt yhtään uutta keinoa, jolla varakas väki osallistuisi talouden sopeutuksiin. Sen sijaan perintöjen verotusta alennetaan lisää 40 miljoonaa ja uusi yrittäjävähennys syö valtion varoja 130 miljoonalla eurolla.

Timo Harakan mielestä se on tulonsiirto tarvitsevilta niille, jotka eivät tarvitse.

Harakka viittaa muun muassa Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) tilastoihin ja toteaa, että tilastovertailun mukaan Suomi verottaa pääomia selvästi hellemmin kuin muut Euroopan maat.

– Jotta pääsisimme edes EU:n keskiarvoon, hallitus voisi lisätä varakkuuden verottamista peräti 5,5 miljardilla eurolla sen sijaan, että kansakunnan tulevaisuus vaarannetaan varhaiskasvatuksen ja koulutuksen jättileikkauksilla, hän toteaa.

Hän huomauttaa, että varakkuus ja yrittäminen eivät ole sama asia, kuten hallitus väittää. Hän lisää, että esimerkiksi kalleimpien kiinteistöjen veronkorotus ei vie euroakaan yrittäjyydeltä, jota SDP tahtoo edistää voimakkaasti.

– Nykyisellään hallituksen ohjelma lisää tuloeroja merkittävästi. Sekä leikkaukset että tuloerojen kasvu heikentävät talouskasvua. Siksi tasaisempi taakanjako edistäisi suoraan myös kasvua ja työllisyyttä, Timo Harakka kiteyttää.

Mainos