SDP:n Hanna Tainio: Rahapelijärjestelmän kehittämistä on hyvä selvittää

SDP:n kansanedustaja, RAY:n hallituksen puheenjohtaja Hanna Tainio on tyytyväinen päätöksestä tehdä selvitys suomalaisen rahapelijärjestelmän ratkaisumalleista.

Sisäministeriö on päättänyt käynnistää selvityksen suomalaisen rahapelijärjestelmän ratkaisumalleista. Sen on määrä valmistua maaliskuun puoliväliin mennessä.

– On hyvä, että järjestelmän kehittämisvaihtoehdot selvitetään nyt kunnolla ja kohtuullisen ripeässä aikataulussa, Hanna Tainio toteaa.

RAY:n kantana on ollut, että avointa keskustelua on tarpeen käydä.

– Päätösten tekeminen kuitenkin edellyttää, että kaikkia osapuolia, myös edunsaajia, on kuultu. Nyt tämä tavoite toteutuu, sillä selvitys tehdään yhteistyössä rahapeliministeriöiden ja edunsaajien kanssa, Hanna Tainio sanoo.

Sisäministeriön selvityksen lähtökohtana on, että edunsaajien asema rahapelituottojen jaossa säilyy nykyisellään.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi tiistaina, että tavoitteena on edelleen myös rahapelien yksinoikeusjärjestelmän säilyttäminen ja vahvistaminen.

– Yksinoikeusjärjestelmä on tehokkain keino ehkäistä rahapeleistä aiheutuvia sosiaalisia haittoja, huolehtia pelaajien oikeusturvasta ja estää peleihin liittyviä väärinkäytöksiä, Tainio sanoo.

Hän huomauttaa, että rahapelaaminen on nopeassa muutoksessa, ja yhä suurempi osa pelaamisesta tapahtuu internetissä, usein ulkomaisilla sivuilla.

– Meidän tuleekin yhteistyössä pohtia keinoja, joilla pysymme tässä kehityksessä mukana, Tainio sanoo.

Mainos