– Pride on maailmanlaajuinen liike ja filosofia. Pride puolustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhtäläisten oikeuksien ja etujen puolesta tehtyä työtä. Kyse on siitä, että jokainen ihminen seksuaalisesta suuntautumisestaan ja sukupuoli-identiteetistään riippumatta voi olla ylpeä itsestään, sanoi kansanedustaja Tarja Filatov puhuessaan Priden avajaisissa Helsingissä 23.6.2014.
– Nykypäivänä arvoilmapiiri kulkee kahteen suuntaan: avoimeen ja liberaaliin suuntaan, mutta ikävä kyllä myös käpertyvään ja ahdasmieliseen suuntaan. Siksi on arvokasta, että Pride ylpeästi kantaa sateenkaarilippua ja puolustaa yhteiskunnan moninaisuutta, Filatov tähdensi.
Filatovin mukaan tasa-arvon edistäminen rakentuu tasapuolisesta kohtelusta ja erityisryhmien huomioimisesta työelämässä, koulutuksessa ja koko yhteiskunnassa. Hänen mielestään tasa-arvo takaa parhaiten sen, että kaikkien ihmisten lahjakkuus, luovuus ja työpanos ovat mukana hyvinvoinnin, sivistyksen ja talouden kehittämisessä.
– Yhteiskuntamme on edelleenkin heteronormatiivinen. Rakenteita, jotka olettavat sukupuolen määrittävän sitä, millainen ihminen on, tulee purkaa.
– Valtion ja kuntien palveluiden tulee olla syrjimättömiä. Palveluiden tulee olla tasa-arvoista niin neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa, terveydenhoivassa ja vanhuspalveluissa yhtä hyvin kuin virastoissakin.
Filatovin mielestä sivistysvaltiossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville ihmisille tulee taata samat oikeudet ja velvollisuudet kuin enemmistöön kuuluville.
– Lainsäädännössä olevat syrjivät käytänteet tulee muuttaa siten, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat ihmiset saavat samat oikeudet lainsäädännön edessä.
– On käsittämätöntä, että valtio, joka perustuslaissaan tahtoo taata ihmisille tasa-arvoisen aseman lain edessä, erottelee parisuhteen virallistamisen kahteen kategoriaan.
Filatov katsoo, että tämän vuoksi eduskunnan on säädettävä tasavertainen avioliittolaki.
– Kyse on yhdenvertaisuudesta. Kyse on ihmisoikeudesta, Filatov painottaa.