Sdp:n edustajat arvostelevat puhetta Krimistä ”menetettynä tapauksena”

Kokoomuksen Alexander Stubbin luonnehdinta ei miellyttänyt Eero Heinäluomaa.

Sdp:n ryhmäjohtaja Antti Lindtman palasi eduskunnassa perjantaina kokoomuksen puheenjohtajan valtiovarainministeri Alexander Stubbin Foreign Policy -lehdelle toteamaan.

– Valtiovarainministeri Stubb matkusti Yhdysvaltoihin sanomaan että Krim on menetetty tapaus, Antti Lindtman totesi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kyllä tämä herättää kysymyksiä. Ja kun aivan juuri tulleen tiedon mukaan ulkoministeri Timo Soini on todennut, että Venäjä tulee saattaa vastuuseen.

Lindtman kysyi kokoomuksen kannasta istunnossa olleelta Ben Zyskowiczilta.

– Kukapa meistä 1980-luvulla esimerkiksi olisi voinut aavistaa, että veljeskansamme Viro pääsee Neuvostoliiton ja kommunismin ikeestä jo muutaman vuoden päästä. Tällä haluan tarkoittaa sitä, että vaikka tänä päivänä näyttää siltä, että Venäjä ei ole rauhanomaisin keinoin Krimiltä häädettävissä, ja kun sodan aloittaminen asian vuoksi ei varmasti ole kenenkään meidän mielestä perusteltua, niin NYT näyttää siltä, että Krim on menetetty tapaus, Ben Zyskowicz vastasi.

– Mutta mitä tapahtuu, sitä me emme kukaan tiedä, ja totta kai me toimimme sen puolesta rauhanomaisin keinoin, että Venäjä olisi valmis tämän rikoksensa perumaan.

Sdp:n Eero Heinäluoma ei tiennyt minkään EU-maan kenenkään ministerin sanoneen samaa kuin Alexander Stubb.

Poimintoja videosisällöistämme

– Eikä tässä lausunnossa todellakaan ollut sanaakaan siitä, että tämä olisi joku väliaikainen menetys, ja että vielä palattaisiin johonkin muuhun. Se oli siis poikkeama siitä, miten EU-maat tätä asiaa ovat käsitelleet, ja poikkeama myös siitä miten Suomen puolesta on sanottu ja eduskunnan kannanotoissa asiaa on lähestytty, Eero Heinäluoma sanoi.

– Jättää kyllä sen kysymyksen, että onko tässä hallituksessa nyt kaikki asiat oikein kunnolla, jos valtiovarainministeri ryhtyy vetämään omaa ulkopolitiikkaa näinkin herkässä asiassa kuin tämä Krim on.

Heinäluoma toivoi, että ”kokoomuksessa edes säilyisi tässä asiassa jotain ryhtiä, ettei näin nyt ruveta puolustamaan sellaista mikä ei ansaitse puolustamista”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kokoomuksen Timo Heinonen sanoi olevansa sitä mieltä, ettei Venäjän toimia eikä Krimin valtausta tule koskaan hyväksyä.

– En kannata sellaisia puheenvuoroja, että EU:n pakotteista pitäisi lähteä luopumaan. Kuitenkin pahaa pelkään että jos Itä-Ukrainaan tulisi aito rauha myös äänenpainot Euroopassa vahvistuisivat sen suuntaan että pakotteita ryhdyttäisiin purkamaan, Heinonen totesi.

Eero Heinäluoma sanoi pitävänsä selvänä, että Krimin pakotteet jäävät voimaan. Ben Zyskowicz arvioi, että eduskunnassa on pitkälle ulottuva yhteisymmärrys Venäjän rikkeistä Ukrainassa.

Mainos