SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan poliittiset mielenilmaisut eivät vie Suomen taloutta eteenpäin.
Ay-liikkeestä auto- ja kuljetusalan AKT on väläytellyt kevääksi poliittisia lakkoja, mikäli hallitus vie työelämälakeja kiristäviä esityksiä eteenpäin.
– Minun mielestäni emme tarvitse minkäänlaisia mielenilmaisuja. Nyt tarvitaan työtä ja talouskasvua, Rinne sanoo Maaseudun Tulevaisuudelle.
Rinteen mielestä hallituksen pitäisi keskeyttää niin sanottujen pakkolakien valmistelu. Hänen mukaansa isoimmat esteet työmarkkinasovun aikaansaamiseksi ovat hallituksen valmistelemat pakkolait ja 1,5 miljardin euron lisäleikkaukset, joita hän kutsuu kaksoisgiljotiiniksi.
Rinne myös ihmettelee hallituksen toimintaa neuvotteluissa yhteiskuntasopimuksesta. Hänen mielestään hallitus meni ennen aikojaan toisen työmarkkinaosapuolen eli työnantajien puolelle.
– Nyt oikea tapa hakea ratkaisua olisi se, että hallitus ikään kuin irrottautuu työmarkkinaosapuolen roolista ja palaa takaisin seuraamaan tilannetta ja auttaa tarvittaessa.
– Miksi piti asettaa kovia määräaikoja ja ehdottomia tavoitteita? Selkeästi oli aistittavissa, että työmarkkinaosapuolilla on yhteistä tahtoa, kunhan prosessi saadaan vietyä oikealla tavalla eteenpäin, hän toteaa.
Antti Rinne sanoo puolueensa oppositioajan menneen tietyllä tavalla odotettua paremmin.
– Ne toimenpiteet, jotka hallitus on tehnyt julkisen talouden sopeuttamiseksi, näyttävät tavallisten ihmisten mielestä vääriltä, Rinne sanoo.
– Teot puhukoon puolestaan. SDP on pystynyt tarjoamaan vaihtoehdon. Siitä kannatuksen nousu johtuu.