Yksi tärkeä uudistustyön kohde ovat perhevapaat. Hallituksen tekemillä perheiden palveluiden heikennyksillä on pitkäaikaisia vaikutuksia. Työelämän epävarmuuden lisääntyminen näkyy epävarmuutena myös muussa elämässä, esimerkiksi perheen perustamisessa.
– Perheiden arkea sekä samalla Suomen työllisyyskehitystä voidaan tukea myös panostamalla esimerkiksi koulutukseen ja varhaiskasvatukseen sekä järkevään asunto- ja infrapolitiikan yhdistämiseen uusien kohtuuhintaisten kotien rakentamiseksi, puolue sanoo tiedotteessaan.
SDP esittää kuusi ratkaisua perheiden tukemiseen ja kestävän työllisyyden rakentamiseen:
1. Perhevapaat uusiksi heti
• Yksilölliset ja joustavat vapaat kaikille perheille
• Naisten työuria tuettava
• Isille mahdollisuudet lasten hoitoon
• Pidemmällä aikavälillä tämä parantaa palkkatasa-arvoa
• Vanhempien kasvatustyötä tuettava laadukkaalla lasten varhaiskasvatuksella
2. Varhaiskasvatukseen osallistuminen ylös
• Varhaiskasvatusmaksuja alennetaan erityisesti pieni ja keskituloisilla
• nollamaksuluokan alarajaa nostetaan
• Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta luovutaan
• Ryhmäkokoja pienennetään tasolle, joka mahdollistaa laadukkaan kasvatuksen
• Varhaiskasvatusalan koulutusta lisätään pysyvästi ja henkilöstön täydennyskoulutusmahdollisuudet turvataan
• Pitkällä aikavälillä tavoitellaan maksutonta varhaiskasvatusta kaikille
3. Joustavaan koulupäivään
• SDP haluaa uudistaa peruskoulun siirtymällä joustavaan koulupäivään
• koulupäivän yhteyteen tuodaan maksutonta harrastustoimintaa, jonka toteuttamiseen voivat osallistua koulun henkilökunnan ohella esimerkiksi alueen liikunta-, kulttuuri- ja nuorisojärjestöt.
• Joustava koulupäivä on SDP:n tapa toteuttaa harrastuslupaus, jossa jokaiselle nuorille taattaisiin mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen
4. 12-vuotinen peruskoulutus kaikille
• Oppimateriaalit tehdään maksuttomaksi toisen asteen koulutuksessa (ammatillinen koulutus ja lukio)
• Oppivelvollisuutta pidennetään kattamaan toinen aste
• Kymppiluokat, valmistavat koulutukset, työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö yhdistetään uudeksi avoimeksi toiseksi asteeksi
5. Toimenpidepaketti työikäisten osaamisen parantamiseen
• Kohdennetaan ammatillista koulutusta vailla toisen asteen koulutusta oleville aikuisille (nuorten aikuisten osaamisohjelman tapaan)
• Helpotetaan työttömien omaehtoista kouluttautumista
• Vahvistetaan ammatinvaihtajien koulutuspolkuja ja työuran katkosvaiheiden muutosturvaa
• Korkeakoulujen erikoistumiskoulutuksia kehitetään. Tavoitteena luoda merkittävä väylä työelämässä tarvittavan osaamisen päivittämiseen
6. Kunnianhimoinen asunto- ja infrapolitiikka on tehokasta kasvupolitiikkaa
• Asuntorakentamista ja kohtuuhintaista asuntotuotantoa on edelleen lisättävä erityisesti kasvukeskuksissa.
• Maankäyttö-, liikenne- ja asuntopolitiikka on kytkettävä tiiviimmin yhteen ja asuntokaavoitusta yhä lisättävä kaupungeissa.
• Julkisen liikenteen ja erityisesti raideliikenteen kehittäminen laajentaa työssäkäyntialueita ja luo kasvukäytäviä. Liikennepolitiikan pitkäjänteisyyttä on lisättävä.
• Samalla on huolehdittava tasapainoisesta aluekehityksestä koko maassa. Se edellyttää aktiivista alueellista elinkeino-, koulutus- ja infrapolitiikkaa.