Sdp:lla on eduskunnassa Salitiikerit-ryhmä

Sosialidemokraattien hauskasti nimetty sisäinen viestintäryhmä eduskunnassa paljastui.

Sdp:n kansanedustaja Sirpa Paatero twiittasi keskiviikkona twiitin, jonka liitekuvassa näkyi hieman ylimääräistä. Twiitin kuvan viesti oli sosialidemokraattien sisäiseen viestintään tarkoitetusta WhatsApp-ryhmästä.

Eduskunnassa herätti riemastusta twiitti, josta paljastuivat ryhmän nimi ja logo.

Viestin vastaanottajista näkyvät ryhmään kuuluvien seitsemän etunimeä. Niiden perusteella mukana on Sdp:n kansanedustajia, avustajia ja virkailijoita. Ryhmän nimi on Salitiikerit. Kaikki Sdp:n kansanedustajat eivät ole ryhmässä mukana.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kertoi illalla Verkkouutisille, että Salitiikerit on heidän ryhmäkansliansa ylläpitämä Sdp::n kansanedustajien informaatio- ja viestintäkanava.

-Ryhmän jäseniksi on kutsuttu kaikki ryhmän kansanedustajat. Salitiikerit-nimi kuvastaa sitä, kuinka Sdp ja sen kansanedustajat puolustavat työtä ja oikeudenmukaisuutta tiikerin lailla, Antti Lindtman sanoo.

 

Mainos