– Kannamme huolta Suomen puolustusvoimien toimivuudesta ja puolustushallinnon rakennuslaitos on olennainen osa puolustusvoimia ja sen sisäisiä palveluja, toteavat SDP:n puolustusvaliokuntaryhmä ja puolustusjaosto.
Puolustushallinnon työryhmä on esittänyt kahta vaihtoehtoa tilahallinnan toteuttamiseksi. Ensimmäisen mukaan tehtäisiin puolustushallinnon rakennuslaitoksen organisaatio- ja johtamisuudistus sekä kustannustehokkuus- ja säästötavoitteet, jolloin nykymallista saadaan kehittyneempi ja yksinkertaistetumpi.
Toisessa mallissa rakennuslaitos yhdistettäisiin Senaatti-kiinteistöihin ja samalla siirryttäisiin jaettuun kokonaisvuokramalliin.
Eduskunnan puolustusvaliokunnan sosialidemokraattiryhmän ja SDP:n puolustusjaoston mielestä nykymalliin pohjautuva vaihtoehto ottaa parhaiten huomioon puolustushallinnon erityispiirteet.
– Rakennuslaitoksessa on vahvaa erityisosaamista, kuten valmius, turvallisuus, suoja- ja erikoisrakentaminen, tekninen turvallisuus, energian toimintavarmuuden ylläpito ja ympäristöosaaminen, joiden ohjaus on puolustusministeriön ja puolustusvoimien käsissä, katsovat SDP:n puolustusvaliokuntaryhmä ja puolustusjaosto.
Niin ikään sosialidemokraattien mielestä nykymallin kehittämiseen sisältyisi vähemmän turvallisuutta, taloutta, henkilöstöä ja toimintaa koskevia riskejä kuin malliin, jossa palvelut siirrettäisiin puolustushallinnon ulkopuolelle.
Sosialidemokraatit katsovat myös nykymallin kustannustehokkaaksi, eikä sen lakkauttamisesta ja ulkoistamisesta synny suuria säästöjä
SDP:n puolustusvaliokuntaryhmä ja puolustusjaosto huomauttavat myös, että Senaatti-kiinteistöjen toiminnasta nousee jatkuvasti esiin uusia ongelmia.
– Eduskunnan tarkastusvaliokunta on pitänyt selvänä, että Senaatti-kiinteistöjen kautta valtionhallinnon eri virastoilta on edellytetty huomattavia säästöjä, jotka eivät välttämättä ole tulleet edes kansanedustajien tietoon, ja että seurauksena on ollut jopa irtisanomisia.