“SDP on muuttunut kokoomuksen apupuolueeksi”

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen ei allekirjoita valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) puheita hallituksen onnistumisista.

“Tänään (Jutta) Urpilainen ilmoitti TV 1:n Ykkösaamussa, että Jyrki Kataisen hallitus on työnsä tehnyt. Urpilaisen puheet ovat käsittämättömiä. Nyt jos koskaan Suomi tarvitsee toimintakykyisen hallituksen”, Kimmo Tiilikainen toteaa tiedotteessaan.

Hänen mielestään kehysriihessä tehty päätös lapsilisien leikkaamisesta ei myöskään ole oikeudenmukaista politiikkaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

“Urpilainen ilmoitti Ykkösaamussa, että leikkausta ei peruta. Opposition välikysymys tulee enemmän kuin tarpeeseen. SDP näyttää pysyvästi muuttuneen Kokoomuksen apupuolueeksi”, Tiilikainen katsoo.

Kimmo Tiilikaisen mukaan hallituksella on ollut kolme vuotta aikaa ratkaista Suomen ongelmia ja tuona aikana ongelmat ovat vain pahentuneet.

Tiilikaisen mielestä Urpilaisen väitteet siitä, että hallitus olisi parantanut työllisyyttä ja oikeudenmukaisuutta ovat perättömiä.

“Työttömyys on pahentunut. Työttömyysaste on jo 9,1 prosenttia, vaikka hallitus lupasi alentaa sen viiteen prosenttiin. Urpilainen itse lupasi Suomeen 100 000 uutta työpaikkaa. Hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikan epäonnistuminen on vienyt Suomen näköalattomien leikkausten ja veronkorotusten tielle. Mitään näköalaa paremmasta ei ole”, Tiilikainen sanoo.

Hänen mielestään Suomi tarvitsee kiireellä sekä välittömiä toimia että pitemmän aikavälin uudistuksia talouden ja työllisyyden kohentamiseksi.

“Vain siten hyvinvointiyhteiskunnan palvelut voidaan turvata”, Tiilikainen toteaa.

Tiilikainen kysyykin aikooko hallitus heittäytyä toimitusministeristöksi vuosi ennen eduskuntavaaleja, vaikka Suomen talous syöksyy ja työllisyys heikkenee.

Mainos