Budjetin palautekeskustelussa puolueen ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Heli Paasio piti rakenneuudistuksia välttämättöminä, mutta huomautti, etteivät ne yksin riitä.
– Tarvitsemme uusia investointeja ja työpaikkoja. Sekä hallituspuolueet että työmarkkinaosapuolet ovat kantaneet kortensa kekoon talouskasvun syntymiseksi. Talousarvioon kirjattu yritys- ja osinkoverouudistus on yritystoimintaa kannustava. Syksyllä solmittu kasvu- ja työurasopimus on omiaan tuomaan vakautta suomalaisille työmarkkinoille ja parantamaan maamme kilpailukykyä, Paasio kiitteli.
Hän sanoi kasvua olevan jo näkyvilläkin.
– Ainakin matkailun, kaivosten, biotekniikan ja arktisen osaamisen alueilla siintää uusia investointeja, työpaikkoja ja kasvua. Suomi on noussut myös mobiilipelien suunnittelussa maailman kärkeen ja verotuloja on kertynyt satoja miljoonia euroja, Paasio sanoi.
Uusia tai vanhoja Nokioita ei Paasion mielestä kuitenkaan kannata haikailla.
– Suomessa on paljon osaamista ja potentiaalisia menestysalueita, joista emme välttämättä edes tiedä vielä. Talouskasvusta ja uusista työpaikoista valtaosa syntyy nykyään pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Startup-yritysten tukeminen sekä pk-yritysten kannustaminen kasvuun ja kansainvälistymiseen ovat todellisia keinoja sen eteen, että suomalaista osaamista ja luovuutta saadaan jalostettua työpaikoiksi ja euroiksi, hän luetteli.
Työurien pidentämistä ikääntyvässä maassamme Paasio piti yhtensä keskeisimmistä haasteista. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää hänen mukaansa, ettei nuoria päästetä syrjäytymään, että työntekijät jaksavat työssänsä, ja että työtä ylipäätänsä on tarjolla.
– Eläkeiän mekaaninen korottaminen ei tarjoa ratkaisua mihinkään näistä haasteista. Sen sijaan varhainen puuttuminen lasten ja nuorten ongelmiin jo ennen peruskoulun viimeisiä vuosia ja oppivelvollisuusiän korottaminen yhdellä vuodella ratkaisevassa peruskoulun jälkeisessä nivelvaiheessa on omiaan ehkäisemään nuorten syrjäytymistä. Myös nuorisotakuun jatkaminen ja siihen yhä panostaminen ovat tärkeitä työurien pidentämistoimissa, hän sanoi.
Uudistuksia 300 euron suojaosasta työmarkkinatukeen ja 400 euron rajasta asumistukeen Paasio piti ehdottoman kannatettavina ja sanoi sosialidemokraattien olevan tyytyväisiä siihen, että laajojen leikkauslistojen suunnittelusta kestävyysvajeen ratkaisemiseksi on luovuttu.